Opetus Omasta äidinkielestä voimavara Kielipajojen antia

<< edellinen | seuraava >>

7.7. Vironkielinen opetus

Kielipajan vetäjä Irina Kollo (irina.kollo@nic.fi, 02-2449691) on viron kielen oman äidinkielen opettaja. Hän toimii myös oman äidinkielen opettajien yhdysopettajana Turun koulutoimessa. Kollon pääkouluna on Turun iltalukio. Koosteen ovat laatineet Irina Kollo ja koulutussuunnittelija Terhikki Mäkelä.

Koulu Virossa

Virossa koulunkäynti aloitetaan kuusi- tai seitsemänvuotiaana. Virossa on yleinen oppivelvollisuus. Alakoulu, alkool, käsittää vuosiluokat ensimmäisestä neljänteen ja seuraava aste, pohikool, luokat viidennestä yhdeksänteen. Kouluvuosi alkaa 1. syyskuuta koulunaloitusjuhlalla. Oppilaat tulevat kouluun juhlapuvuissa ja tuovat kukkia opettajille.

Virossa on sekä viron- että venäjänkielisiä kouluja. Venäjänkieliset samoin kuin muut ei-vironkieliset ryhmät käyvät yleensä venäjänkielistä koulua. Tosin osa venäjänkielisistä on valinnut vironkielisen koulun. Kielikysymys on arka, mielipiteitä jakava aihe. Venäjänkielisten koulujen määrää on haluttu vähentää ja siirtyä yhä enemmän vironkieliseen kouluopetukseen. Tallinnassa toimii myös juutalainen, ranskalainen ja saksalainen koulu. Virossa on sekä julkisin varoin ylläpidettyjä että yksityisiä kouluja. Myös erityisopetusta järjestetään Viron koululaitoksessa.

Yleisesti Viron kouluissa on kovempi vaatimustaso kuin Suomessa. Oppilas jätetään myös helpommin luokalle kuin Suomessa. Kova vaatimustaso aiheuttaa jonkin verran koulun keskeyttämisiä erityisesti yläasteella. Vanhempia sakotetaan luvattomista poissaoloista, samoin jos lapsi rikkoo jotain.

Oppikirjat ovat Virossa ilmaisia, mutta niitä kierrätetään usein oppilaalta toiselle. Sama kirja saattaa kulkea monella eri oppilaalla, ainakin siihen asti, kunnes siitä ilmestyy uusittu painos. Oppilaan on tärkeää pitää kirjoistaan hyvää huolta, tämä vaikuttaa myös käyttäytymisen arvosanaan. Oppilaiden vanhemmat kustantavat työvälineet ja työkirjat. Käytäntö voi tosin vaihdella eri kunnissa. Tärkeä "kouluvaruste" on myös oppilaspäiväkirja. Siihen opettaja kirjaa arvosanat sekä muita merkintöjä, niin kehuja kuin huomautuksia. Oppilaat merkitsevät päiväkirjaan läksyt ja muuta muistettavaa. Vanhemmat allekirjoittavat päiväkirjan viikoittain.

Joissakin kouluissa käytetään koulupukua tai -lakkia, joissakin tavallisia vaatteita. Vaihtojalkineet ovat pakolliset. Urheilujalkineita ei saa koulussa käyttää, ne ovat ainoastaan liikuntatunteja varten. Monet tavat vaihtelevat kouluittain esim. joissakin kouluissa noustaan ylös, kun vastataan, joissakin ei. Sinuttelua ei kuitenkaan virolaisessa koulussa sallita.

Virossa käydään joskus koulua vuoroissa, jopa kolmessa eri vuorossa, jos alueella on paljon lapsia. Kouluruoka on ilmaista neljänteen luokkaan asti, ja sen jälkeen riippuu kunnasta, tarjotaanko koulussa ilmainen ateria. Ruoka on maukasta.

Koulunkäyntiin kuuluu myös erilaisten tehtävien hoitamista kuten järjestäjän tehtäviä, puutarhanhoitoa, juhlien järjestämistä jne. Luokassa vietetään mm. oppilaiden syntymäpäiviä. Lasta onnitellaan, ja hän tarjoaa makeisia. Vanhemmat puolestaan muistavat opettajaa.

Virolaisessa koulussa on ns. pitkän päivän ryhmiä. Niissä annetaan tukiopetusta, tehdään läksyjä ja voidaan myös harrastaa eri asioita. Iltapäivisin koulussa saattaa olla myös kerhoja, jotka ovat toisinaan maksullisia. Käytännöt vaihtelevat kuitenkin kunnittain ja kouluittain. Jos arvosanat ovat heikkoja, oppilas opiskelee kesällä pari viikkoa (ns. suvetöö).

Virolaisen koulun erityispiirteitä

Viron vähemmistöille äidinkieltä sunnuntaikouluissa

Virossa on noin 103 vähemmistökansallisuutta (mm. venäläiset, suomalais-ugrilaiset kansat, valkovenäläiset, ukrainalaiset, puolalaiset, saksalaiset, suomalaiset, turkkilaiset, arabiankieliset, georgialaiset, armenialaiset ja viron ruotsalaiset). Viron vähemmistöt ovat aktivoituneet, ne etsivät omia juuria ja identiteettiä. Neuvostoaikana venäjä oli hallitseva kieli, vaikka tasavalloissa puhuttiin ja käytiin koulua omilla kielillä. Venäjä oli kuitenkin vähemmistökieliryhmien välillä yleensä ainoa kanssakäymisen kieli. Nyt halutaan kuitenkin irrottautua entisestä yhteisestä "venäläisestä kattilasta", oppia omaa äidinkieltä ja kulttuuria. Vähemmistökansallisuuksien yhdistystoiminta on vilkasta: järjestetään seminaareja, konsertteja, kieli- ja kulttuurileirejä jne. Eri kieliryhmien välillä on myös paljon yhteistyötä. Varsinkin opettajat ovat aktiivisia; he tekevät usein ilmaista työtä oman mahdollisen päätyönsä ohella.

Vähemmistöjen opetus on Virossa ajankohtainen, kehittyvä ala. Sekä oman äidinkielen opetusta että viro toisena kielenä -opetusta kehitetään. Keväällä 2002 Virossa tuli voimaan laki vieraskielisten oppilaiden äidinkielen opetuksesta. Äidinkielen opetusryhmä muodostetaan kouluissa, jos oppilaita on vähintään kymmenen. Uusi laki on kuitenkin vielä niin tuore, ettei vähemmistöjen äidinkielen opetusta ole vielä kouluissa tarjolla vaan opetus järjestetään lähinnä ns. sunnuntaikouluissa iltaisin ja viikonloppuisin. Sunnuntaikoulujen opettajiksi on saatu usein hyvin koulutettua, akateemista väkeä. Tämä johtuu siitä, että esim. filologeilla, opettajilla, jopa professoreilla ei ole ollut Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Virossa riittävästi työmahdollisuuksia; yhteiskunta on viimeisen kahdentoista vuoden aikana panostanut suhteellisen vähän sivistykseen ja kulttuuriin. Tosin nyt, kun tilanne on niin taloudellisesti kuin poliittisesti aikaisempaa vakaampi, myös koulutuksen ja kulttuurin rahoitus on kohentumassa merkittävästi.

Kansallisuuksien kirjo on Virossa moninainen, samoin ongelmat. Silti yrittämisenhalua ja innostusta on paljon. Vähemmistöt pitävät yhteyttä mm. entisten asuinalueidensa opetusministeriöihin. Sillä tavalla saadaan oppikirjoja, oppimateriaalia ja muuta tärkeätä tietoa oman kielen ja kulttuurin opetuksesta. Jotkut suomalais-ugrilaiset kansat käyttävät Suomessa painettuja aapisia ja oppikirjoja. Romanit saavat tukea EU:lta ja ulkomaisilta lahjoittajilta.

Viron kielen opetusta Turussa

Irina Kollo opettaa viron kieltä kuluvana lukuvuonna (2002-03) kolmessa ryhmässä Turussa. Samassa ryhmässä saattaa olla oppilaita 1-12 eri luokasta, vaikka pyrkimyksenä on ollut muodostaa yhtenäisiä ryhmiä. Tämä on haastavaa niin opettajalle kuin myös oppilaille. Seuraavaan on koottu Irinan ajatuksia ja kokemuksia työstä viron kielen oman äidinkielen opettajana.

Oman äidinkielen opetuksen pulmia

Oman äidinkielen opetukseen pitäisi kuulua kaikki valtakunnallisissa päättökriteereissä arvioitavat osa-alueet. Mutta kuinka paljon ehtii kahdessa viikkotunnissa? Miten arvioida oppilaiden osaamista? Järjestääkö tasokokeet eri luokkatasoille? Arvosana on sinänsä aina jossain määrin subjektiivinen. Jotkut suomalaiset luokanopettajat eivät edes arvosta oman äidinkielen arvosanaa, koska heidän mielestään ei ole riittävää näyttöä siitä, millä perusteella oppilas on arvosanan saanut. Ihanteellista olisi, jos arvosana 8:n tiedot ja taidot olisivat samantasoisia koko Suomessa. Opetussuunnitelmia pitäisikin yhtenäistää eikä pahitteeksi olisi myöskään valtakunnallinen viron kielen päättökoe 9. luokalla (ja vastaava myös muissa kielissä).

Myös valmis oppimateriaali kahta viikkotuntia varten olisi tarpeen. Viron kielessä ei ole niinkään kyse oppimateriaalin puutteesta, vaan vaikeudesta valita sopivaa materiaalia kahta viikkotuntia varten. Tärkeää on siis onnistunut rajaus. Kun oppilaiden kirjo samassa ryhmässä on valtava, on tärkeää, että opetus on hyvin hallittua ja rajattua.

Avustaja voisi silloin tällöin olla luokassa mukana. Varsinkin jos opettaja on koulutuksessa, olisi hyvä, jos avustaja voisi ohjata oppilaita. Esimerkiksi työvoimatoimiston kautta saattaisi löytyä innokas harjoittelija.

Oman äidinkielen opettaminen on kaiken aikaa kokeilua, onnistumisia, epäonnea ja taas kokeilua. Irina Kollo toteuttaa tällä kertaa heterogeenisissä ryhmissään yhdysluokan mallia. Hän valitsee ryhmälle yhteisen teeman esim. tekstin, kielioppiharjoitukset ja kuuntelutehtävät. Aihe on kaikille sama, mutta vaativampi spiraalimaisesti ylöspäin. Irinan kokemusten mukaan oppilaat pitävät näistä yhteisen teeman tunneista.

Yhteistyökumppaneita

Irina Kollo tekee runsaasti yhteistyötä eri tahojen kanssa. Hän saa apua mm. Miksiken oppimisympäristön tekijöiltä (http://www.miksike.ee/). Miksike on vironkielinen virtuaalinen oppimisympäristö, jossa on aineistoa 1.-9. luokkien opetukseen eri oppiaineissa. Myös Tarton yliopiston kanssa on yhteistyötä, yliopisto järjestää opettajille mm. koulutusta Suomessa.

Marraskuussa 2002 perustettiin Tampereella Eesti Liit, jonka päätehtävänä on yhdistää Suomessa asuvia virolaisia sekä nostaa viron äidinkielen opetuksen tasoa. Irina toivoo vilkasta yhteistyötä muiden virolaisopettajien kanssa: ideoita, kokemusten vaihtoa ja myös yhteistä ponnistusta oman äidinkielen opetuksen kehittämiseksi valtakunnallisesti.

Tietokoneen käyttö

Irina Kollo käyttää opetuksessaan paljon tietokonetta, sillä tarvittavat aineistot ovat sieltä helposti saatavilla. On harjoituksia, tekstejä, kulttuuritietoa, jopa erilaisia kokeita 1.-9. luokille. Tietenkin niin suuren tietomäärän tiivistäminen ja tärkeimpien asioiden valikointi vaativat paljon työtä (kaksi viikkotuntia ja erilaiset oppilaat samassa ryhmässä). Sitä paitsi oppilaat eivät halua pelkästään istua tietokoneen ääressä. He ovat usein koulun jälkeen yksinkertaisesti väsyneitä.

Yhteiset ongelmat - entä ratkaisut?

Ongelmat ja kehittämistarpeet ovat yhteisiä eri äidinkielten opetukselle. Tärkeää on luoda oman äidinkielen opetukselle yhtenäiset linjat, jotta tiedämme heti, mitä kaikkea oppiaine pitää sisällään ja mitä oppilaan pitää osata peruskoulun päätyttyä. Tähän työhön tarvittaisiin palkattu asiantuntijaryhmä, joka kehittelisi mm. oppimateriaalia. Nyt yksittäiset opettajat joutuvat tekemään valtavasti työtä valmistellessaan opetustaan heterogeenisille ryhmille. Olisi paljon helpompi työskennellä, jos kehitystyötä tekisi opettajien lisäksi asiantuntijaryhmä. Nyt tarvitaankin ennen muuta kunnon otetta kehitystyöhön. Vain tällä tavalla oman äidinkielen opetuksen arvostus nousee ja toimintamahdollisuudet paranevat.

<< edellinen | seuraava >>