Opetus Omasta äidinkielestä voimavara Äidinkielen merkityksestä

<< edellinen | seuraava >>

Kulttuurista ja uskonnosta

Lähetystöneuvos Raimo Halinoja on artikkelissaan Kouluttautuminen monikulttuurisuuteen kirjoittanut sopeutumisesta vieraaseen kulttuuriin ja suhtautumisesta kulttuurieroihin. Halinoja lainaa artikkelissaan M. Bennettiä, joka on kehittänyt vuonna 1993 vieraaseen kulttuuriin sopeutumisesta mallin, jota hän havainnollistaa jatkumolla:

"Jatkumossa on aluksi etnosentrinen vaihe: kieltäminen. Siitä on joskus käytetty myös kuvaavaa nimitystä ´kulttuurikolari´. Tällöin kielletään olemassaolevat erot ja nähdään vain ne piirteet, jotka näyttävät tutuilta. Toinen vaihe on torjunta, jossa henkilö näkee erilaisuudet pahana ja hän luokittelee ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin hän itse. Kolmannessa vaiheessa siirrytään asioiden vähättelyyn, jotta erilaisuudet eivät häntä uhkaisi. Seuraavassa kehitysvaiheessa siirrytään vähitellen kohti sopeutumista. Ihminen myöntää, että hänen tähän asti ainoana kokemansa maailmankuva onkin vain yksi muiden joukossa. Hän alkaa parhaassa tapauksessa arvostaa toisen kulttuurin erilaisia arvoja. Kolme viimeistä vaihetta ovat hyväksyminen, sopeutuminen ja integroituminen."

Sopeutuessaan maahanmuuttaja hyväksyy toisenlaisenkin maailmankuvan oikeutuksen ja alkaa kehittää viestintätaitoja, joilla hän voi kommunikoida uudessa ympäristössään. Integraatiossa tulokas jo yhdistää omassa persoonassaan ne kulttuuriset todellisuudet, jotka hän on oppinut ja tiedostanut.

"Sopeutumista edesauttaa, jos toiseen kulttuuriin lähtijä suhtautuu valtaväestöön ja sen arvoihin myönteisesti eikä pidä tarpeellisena oman identiteetin täysimittaista säilyttämistä. Tätä ilmiötä, assimilaatiota, voidaankin pitää korkeimpana asteena. Se voidaan yleensä Bennetin mukaan saavuttaa vasta siirtolaisuuden kolmannessa polvessa. Integroitunut maahanmuuttaja ei hylkää omaa etnistä kulttuuri-identiteettiään, mutta hyväksyy ympäristön normit ja elää niiden mukaan." Mielenkiintoisella tavalla tämä Raimo Halinojan kirjoittama sopii sekä Suomeen muuttaviin ulkomaalaisiin että Suomesta ulkomaille kansainvälisiin työtehtäviin valmistautuviin suomalaisiin, joita Halinoja on työkseen kouluttanut.

Kieli ja kulttuuri kuuluvat kiinteästi yhteen. Uskonto kulkee ihmisten mukana toisenkin kulttuurin alueelle. Usko on henkilökohtainen, ja tunteen voimakkuus voi vaihdella. Koulussa se voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, minkälaisista asioista on sopivaa puhua, mistä vaietaan, millaisia elokuvia voi katsoa, millaisia kirjoja lukea tai joskus jopa siihen, voiko osallistua sellaiselle kurssille, jossa on vain vastakkaista sukupuolta olevia oppilaita. Sietoraja voi kulkea aivan eri paikassa eri kulttuureissa, eri perheissä ja jopa eri yksilöissäkin.

Opettajan on usein vaikea edes ymmärtää, mistä on kysymys, hän vain luulee oppilaan oikuttelevan. Monet maahanmuuttajanuoret joutuvat esittämään ikään kuin kahta roolia, olemaan koulussa niin kuin suomalaisnuoret ja kotona oman kotimaansa tapojen ja vanhempien toiveiden mukaan. Jotkut maahanmuuttajanuoret ovat melkoisessa ristiriidassa tämän asian suhteen ja vetävät roolinsa säälittävän hyvin.

Suomen kielen ja usein myös englannin kielen osaamattomuus pitää maahanmuuttajaperheiden vanhemmat usein erillään valtaväestöstä. Lapset sen sijaan sopeutuvat hyvin, mitä nuorempi, sitä paremmin. Lapset toimivat siksi ihan yleisesti vanhempiensa tulkkeina - ja joutuvat silloin usein olemaan läsnä sellaisissa aikuisten keskusteluissa, jotka eivät välttämättä kuuluisi heidän ikäisilleen.

Kuinka hienon kansainvälisyyskasvatuksen - kuin vahingossa - saavatkaan sellaisen koulun oppilaat, joiden koulukaverit edustavat 11 eri kansallisuutta! Lapsena kulttuurienvälistä viestintää voi omaksua havaintoja tehden ja jokapäiväisessä kanssakäymisessä, aikuisena toisen kulttuurin tapojen, uskonnon ja sosiaalisen normiston oppiminen vaatii tietoista opiskelua tai pitempiaikaista maassa oleskelua. Kyky asettua toisen asemaan ja aito empaattisuus ovat hyviä taitoja, on sitten tekemisissä minkämaalaisen ihmisen kanssa tahansa. Tällainen ihminen näkee ihmiset yksilöinä eikä ainoastaan jonkin tietyn ryhmän jäseninä.

Monikansallistuvan oman kulttuurimme sekä rajojen avartumisen, lisääntyvän yhteistyön ja kanssakäymisen vuoksi kommunikointi eri kulttuurien edustajien välillä monipuolistuu työelämässä. Kun oma kielemme on pieni vähemmistökieli, kielitaito korostuu. Toinen taito, joka tulevaisuudessa tulee korostumaan, on vieraitten kulttuurien tuntemus. Kysymys on nimenomaan kulttuurihistorian tuntemuksesta. Se, kuinka objektiivinen kuva vieraasta kulttuurista on, riippuu usein kasvatuksesta ja koulutustasosta. Monikulttuurisuuteen kouluttautuminen on sekä vuorovaikutusta että halua hyväksyä erilaisuutta. On tiedostettava oma kulttuurinen taustansa ja ymmärrettävä toisen sitoutuminen omaan kulttuuriinsa. Raimo Halinoja puhuu kulttuurisesta herkkyydestä: "Kulttuurinen herkkyys ohjaa arvioimaan toisen kulttuurialueen ihmisiä uudelta pohjalta, objektiivisemmin. Se edellyttää herkkyyttä havaita ja tunnistaa toisen kulttuurin erilaisia ominaisuuksia, ja kykyä joustaa omista käsityksistään. Tämä ohjaa meidät pois yksipuolisesta näkemyksestä oman kulttuurimme ylivertaisuudesta muihin kulttuureihin nähden. Kulttuurisen nöyryyden saavuttaminen edellyttää lisäksi uteliaisuutta, nöyryyttä nähdä asioita omien tapojen yli, sekä rohkeutta arvostaa omaansa mutta antaa arvonsa toistenkin kulttuurien arvoille."

Aino-Kaija Meriläinen (aino-kaija.merilainen@tkukoulu.fi, p. 02-2629 647)

Kirjoittaja on äidinkielen opettaja/suomi toisena kielenä -opettaja Turun Kupittaan koulusta. Seminaarissa hän edusti myös Turun seudun äidinkielen opettajat ry:tä.

<< edellinen | seuraava >>