Opetus Omasta äidinkielestä voimavara Äidinkielen merkityksestä

<< edellinen | seuraava >>

Erilaisia oppilaita

Opetan tällä hetkellä ulkomailta Suomeen muuttaneille yhdestätoista eri maasta tulleelle, 13-18 -vuotiaalle nuorelle suomea. Heidän taustansa vaihtelee suuresti. Osa on Suomessa syntyneitä, osa vain vähän aikaa täällä asuneita. Osa on edistynyt koulunkäynnissään pitkälle jo lähtömaassaan, muutamien koulunkäynti on jäänyt vähäiseksi jatkuvan muuttamisen vuoksi. Oppilaiden oman äidinkielen hallinta ja heidän saamansa äidinkielen opetuksen määrä vaihtelevat paljon. Joidenkin oppilaiden äidinkielen asema kirjoitettuna kielenä on vakiintumaton, esimerkiksi somalien. Joidenkin on Suomeen muuttaessaan opeteltava ensin kokonaan uusi kirjaimisto, esimerkiksi kiinalaisten, venäläisten ja arabien.

Maahanmuuttajien suomen kielen opetuksella pyritään kotouttamaan nämä ihmiset Suomeen. Heille pyritään sillä tavoin aukomaan ovia koulutukseen ja työelämään, sillä heistä toivotaan tulevaisuuden työntekijöitä Suomeen.

Muutamat jo kauankin Suomessa asuneet nuoret tuntuvat kuitenkin olevan henkisesti koko ajan jossain muualla. He seuraavat pelkästään oman maansa uutisia satelliittikanavien tai internetin kautta, katselevat vain omanmaalaisia elokuvia ja tv-sarjoja, ja heidän ystävänsä ovat omanmaalaisia. Heidän suomen kielen oppimismotivaationsa on olematon.

Kirjallisuutta paljon lukevat maahanmuuttajaoppilaat ovat usein itsekin taitavia kirjoittajia. Muutamille heistä oma äidinkieli ja oman kotimaan kirjallisuus ovat niin rakkaita, että he haluaisivat sitä suomentaa, jos se on vielä suomentamatta. Suomalainen äidinkielenopettaja voi vain nöyrästi ihailla monien maiden rikasta tuhatvuotista kirjallista perinnettä. On onni, jos Kalevala on käännetty tällaisesta maasta tulevan oppilaan äidinkielelle.

Joskus oma äidinkieli on ollut yhtenä syynä siihen, että maahanmuuttajaperhe on joutunut kotimaansa jättämään. Perhe kuuluu sellaiseen etniseen ryhmään, joka on ollut maassa vähemmistöasemassa ja joutunut vainon kohteeksi. Valtaapitävien mielestä tämän vähemmistöryhmän kieli on ollut väärä kieli, samoin kuin usein myös uskonto on ollut väärä uskonto. Nämä lapset on pakotettu usein jo kotimaassaan käymään koulua vieraalla kielellä eli maansa valtakielellä ja oman äidinkielen käytöstä on saatettu jopa rangaista.

Joskus äidinkielellä on täysin päinvastainen funktio. Se on vahvana tekijänä kansan itsenäisyystaistelussa. Oma kieli vahvistaa ryhmää ja nostaa itsetuntoa. Oma etninen sidosryhmä on vähemmistöryhmille ja yksilöille usein tärkeämpi kuin kansallisuus. Omaa kieltä halutaan viljellä ja lapsille opettaa vieraassa maassakin.

Kaikkia näitä ryhmiä yhdistää samanlainen suhde äidinkieleensä: onhan heillä kotimaa - äidinkieli.

Maahanmuuttajanuorissa on sellaisia, jotka eivät enää juuri yhtään tai eivät ollenkaan osaa äidinkieltään. He olivat vauvoja perheen tullessa Suomeen. Ensin he ovat olleet suomalaisessa päiväkodissa, sitten koulussa, ja pihalla kavereiden kanssa yhteinen kieli on aina ollut suomi - olivat kaverit sitten minkämaalaisia tahansa. Nämä nuoret eivät välttämättä enää osaa keskustella omien perheenjäsentensä kanssa äidinkielellään. Koulussa heille tarjotaan muiden kieliopintojen lisäksi oman äidinkielen opetusta; vanhemmat pitävät sitä tärkeänä, mutta nuoret eivät enää arvosta sitä. Suomi on ottanut äidinkielen aseman. Äidinkieleksi muodostuu kieli, jota lapsi käyttää päivähoidossa ja koulussa.

Jotkut nuoret torjuvat ja kieltävät koko äidinkielensä - ainakin suomalaisessa kouluympäristössä. He eivät halua leimautua ulkomaalaisiksi, he haluavat olla suomalaisia, he haluavat, että heitä luullaan suomalaisiksi. Suomen puhekieli sujuu heiltä useimmiten kirjoitettua kieltä paremmin, joskus se on ainoa kielenmuoto, jonka he osaavat hyvin.

Oman äidinkielen arvostaminen on osa hyvää itsetuntoa. Samoin esimerkiksi oman etnisen ryhmän kirjallisuus ja runous voivat tuoda tietoa, lohduttaa tai antaa syvällistä ajateltavaa myös täällä Suomessa. Suomessa asuu monenmaalaisia kirjailijoita, heidän toivoisi pitävän enemmän yhteyttä omankielisiinsä nuoriin ja yleensäkin olevan enemmän esillä. Samoin muunlainen, arkinenkin oma kirjoittaminen voisi useammillekin maahanmuuttajille olla voimavara.

Samalla tavalla voisimme pohtia suomalaisten nuorten ja aikuistenkin jakautumista erilaisiin ryhmiin suhteessaan äidinkieleensä. Arvostavatko he äidinkieltään? Opiskelevatko he sitä mielellään? Onko se heille rakas vai onko joku muu kieli rakkaampi?

Opetusneuvos Pirjo Sinko paheksui elokuussa 1998 Helsingin Sanomissa suomalaisten EU-virkamiesten halua valita Brysselin koulussa lapsilleen äidinkieleksi englanti! Eurooppa-koulun perusfilosofiaan kuuluu kuitenkin oman äidinkielen vahva asema. Oman kielen suullinen ja kirjallinen syvällinen tuntemus ovat keskeinen osa eurooppalaiseksi ja kansainväliseksi kasvamista, kirjoittaa Pirjo Sinko ja jatkaa: "Brysselissä on opittu, että äidinkieli on jotain aivan muuta kuin pelkkä välinekieli. Omasta identiteetistä ja ominaislaadusta on tultu tietoisemmaksi." Täällä kotimaassakin äidinkielen tuntimääriä koulussa ollaan nyt lisäämässä sekä yläasteella että lukiossa Euroopan ehkä suppeimpien tuntimäärien heikennettyä ylioppilastutkinnon äidinkielen tuloksia hälyttävästi.

Toinen ajankohtainen suomen kieleen liittyvä keskustelunaihe on syyskuussa tiedotusvälineissä esillä ollut maahanmuuttajien kielitaitokysymys. On nähty tarpeelliseksi nostaa maahanmuuttajien kielitaitovaatimusta näiden hakiessa Suomen kansalaisuutta. Vielä tänä päivänä ulkomaalainen pääsee Suomen kansalaiseksi heikon suomen tai ruotsin taidon varassa. Jatkossa hänen pitää yltää vähintään tyydyttävään suulliseen ja kirjalliseen kielitaitoon Suomen kansalaisuuden saadakseen.

Pyysin maahanmuuttajaoppilaitani kirjoittamaan aiheesta: Mitä äidinkieleni minulle merkitsee? Näin 13-18 -vuotiaat kirjoittivat:

"Oma äidinkieleni edustaa maatani, jota ikävöin ja kunnioitan ja jota en halua unohtaa koskaan."

"Oma äidinkieli on minulle tosi tärkeä, sillä esi-isät ovat puhuneet sitä."

" Oma äidinkieli merkitsee minulle tulevaisuutta."

"Mielestäni kaikki kielet ovat samanarvoisia, niin kuin ihmisetkin ovat. Mutta aina äidinkieli on lähempänä sydäntä."

"Tykkään omasta äidinkielestäni, koska sitä osaa parhaiten puhua. Voin puhua ihan rennosti, enkä pelkää, tuleeko jotain virheitä."

"Äidinkieli tarkoittaa minulle maailman tärkeintä kieltä, jota minä puhun kotona ja moskeijassa minunmaalaisten kavereiden kanssa."

"Kun mä haluan tapella tai haukkua, silloin mä tarvin omaa kieltäni."

"Se on vaikein kieli, se on rikkain kieli."

"On tärkeää, että järjestetään oman kielen tunteja, että oppilaat käyvät läpi oman maan kulttuuria ja perinteitä ja opetellaan äidinkieltä. Suomessa on erilaista."

"Olen tyytyväinen, että osaan kahta kieltä."

"Kotona puhumme omaa kieltämme. Mutta minulla on säilynyt vain puhetaito, olen unohtanut kaikki kirjoitussäännöt."

"Kun haluan kirjoittaa jotain suomeksi, ensin pitää ajatella omalla kielellä ja sitten vasta kirjoittaa suomeksi."

"Haluan opiskella enemmän englannin kieltä."

"Minun äidinkieleni on minun ajattelukieleni."

"Minun äidinkieleni on minulle kuin perinne, jota minä käytän joka päivä ja josta minä olen hyvin ylpeä. Jos menen jonkun kaverin luo tai johonkin juhliin, niin käytän äidinkieltäni, joten voisin sanoa, että ilman sitä olisin hukassa."

"Minulla on jotenkin ylempi tai suurempi arvostus omaa kieltäni kohtaan kuin suomen kieltä, vaikken itsekään aina tiedä miksi."

"Oma äidinkieli on osa identiteettiä. Kun meillä on juhlat, tulee yleensä sukulaisia, jotka asuvat eri maissa. Silloin keskustellaan ja lauletaan juhla-aikana omalla kielellä."

Näiden kommenttien perusteella maahanmuuttajanuoret ajattelevat lämpimästi omasta äidinkielestään, arvostavat ja kunnioittavat sitä. Se liittyy useimmilla kotiin, kavereihin, sukuun ja juhliin.

<< edellinen | seuraava >>