Opetus Venäjänkieliset lapset suomalaisessa koulussa

<< edellinen | seuraava >>

2.4 Tulokset

Kielenoppiminen

Vieraan kielen oppimiseen vaikuttaa aina oma asenne opittavaan kieleen ja vieraaseen maahan. Lapset, joita tutkin, muuttivat Suomeen perheensä kanssa suomalaisten sukujuurien perusteella, ja muutto oli yleensä toivottu ja odotettu.

Neljä heistä on asunut Suomessa jo 5-6 vuotta. Heistä tuntuu, ettei kielivaikeuksia enää ole. Kaikki oppilaat ovat innokkaita kielen oppijoita. He kertovat, että yrittävät puhua, eivätkä odota, että kieli on täysin kunnossa ja virheetön. He ymmärtävät, että virheet ovat osa oppimista, ja omista virheistä on hyvä oppia. Vain kaksi tyttöä sanoi, että puhuminen harmittaa, jos ei osaa hyvin kieltä, koska "muut nauraa". Ensin he ovat mieluummin kuuntelemassa. Kielivirheiden korjaamiseen kaikki väittivät suhtautuvansa myönteisesti, se ei häiritse. Yksi poika toivoi, että opettaja ei ainoastaan korjaisi virheitä kirjallisissa töissä, vaan ilmoittaisi myös oikean vastauksen. Kielenoppimisessa he eivät koe turhautumisen tunnetta, motivaatio ei laske vaikeuksien takia. Lähes kaikki ovat sitä mieltä, että menestys on itsestä kiinni.

Lapset, jotka eivät ole vielä päässet pitkälle kielenopiskelussa, kokevat kirjoittamisen helpommaksi kuin puhumisen tai ymmärtämisen. Siksi kirjalliset tehtävät ovat heistä mielekkäämpiä.

Opetus

Viisi oppilasta osallistuu pienryhmäopetukseen matematiikassa ja ympäristötiedossa. Yksi tyttö kieltäytyi osallistumasta siihen, koska hän joutuisi ryhmään, jossa ei ole yhtään omaluokkalaista. Hän ei viihtynyt siinä ryhmässä, hänestä tuntui, että hänet "ikään kuin revitään pois omasta luokasta". Yleisopetusta hän pitää parempana vaihtoehtona, vaikka hänen on vielä vaikea seurata sitä. Muut suhtautuvat myönteisesti opetukseen pienryhmässä. Se ei tunnu heistä johtuvan heidän "huonommuudestaan", vaan he ymmärtävät sen olevan järkevä ja tarkoituksenmukainen toimenpide. Heidän mielestään opettajan selitykset ovat siellä selkeämpiä ja siellä voi vapaasti kysyä jos ei ymmärrä.

Oppilaat ovat ylipäänsä tyytyväisiä omaan opiskeluun: he kokevat onnistumisen elämyksiä. Vain kaksi tyttöä eivät olleet tyytyväisiä. Toinen toteaa, ettei itse ponnistele riittävästi, eikä hänellä ole tahdonvoimaa epäselvän työstämiseen, toinen oli tyytymätön, koska halusi korottaa numeroita. Lähes kaikki toteavat opiskelevansa itseänsä varten ja se, että tuntee oppivansa ja edistyvänsä, tuo heille mielihyvää. "Tuntuu hyvältä, jos arvosanatkin nousee. Haluan korottaa vielä matematiikan arvosanan, siksi opiskelen nyt tosissani. Jotkut suhtautuvat siihen epäluuloisesti, sillä opiskelua on vain 2 kuukautta jäljellä. Mutta minusta jopa noin lyhyessä ajassa on mahdollista parantaa suorituksia."
Yksi oppilas kertoi, että opettajan kehu ei motivoi eteenpäin, vaan päinvastoin rentouttaa häntä ja hän lakkaa ponnistelemasta.

Kaikki muut paitsi valmistavan luokan oppilaat sanovat, että kuri oppitunnilla on yleensä hyvä, heillä on riittävästi työrauhaa, eikä ole keskittymishäiriöitä.

Tukiopetus

Äidinkielistä tukiopetusta annetaan koulussa 1-2 tuntia viikossa, ja oppilaiden mielestä se on ihan riittävä määrä. Kaksi tyttöä toivoisi enemmän tukiopetusta matematiikassa, koska itse oppiaine aiheuttaa vaikeuksia. Yksi oppilas kokee äidinkielisen tukiopetuksen haitaksi, koska hänestä tuntuu, että oppisi kielen nopeammin, jos joutuisi itse työstämään aineiston. Kokeessa hän usein hallitsee tiedot venäjäksi, mutta suomen kielellä tuottaminen on vaikeaa.

Oppimisvaikeudet

Haasteet opiskelussa ovat monelle motivoiva tekijä. Kolme sanoo, että kiinnostus hiipuu, jos on vaikeaa, selville saaminen on kuitenkin liian työlästä. "En tee jollen ymmärrä", kertoo yksi oppilas. Vastuun siitä, ettei ymmärrä hän siirtää opettajalle: "Jos opettaja ei selitä hyvin, en ymmärrä". Hän luovuttaa heti, kun kohtaa ymmärtämisvaikeuksia.

Parin vuoden ajan Suomessa asuneet lapset totesivat, että kokeessa olisi tarve käyttää sanakirjaa. Joskus tehtävässä kohtaa tuntemattoman käsitteen, joskus osaa vastata venäjäksi, mutta ei muista suomenkielistä sanaa.

Lapset olivat eri mieltä oppikirjojen vaikeudesta. Siihen, kokeeko lapsi ymmärtämisvaikeuksia, vaikuttaa oma tapa oppia asioita. Jos lapselle riittää, että ymmärtää pääasiat, lukeminen ei vaikuta vaikealta. Heidän mielestään tuntemattomien sanojen merkityksen voi päätellä kontekstista. Mutta jos yksityiskohtienkin oikeinymmärtäminen on tärkeää, lukeminen sujuu usein sanakirjan kanssa ja tuntuu työläältä. Lapset, jotka ovat asuneet Suomessa yli 5 vuotta, eivät koe oppikirjoja vaikeiksi.

Lapsen oma tuntemus siitä, ettei hänellä ole vaikeuksia ymmärtämisessä, voi olla hyvinkin pettävä. Tuntemattomien sanojen merkityksen voi hänen mielestään helposti päätellä tekstiyhteydestä. Tässä on aina olemassa väärinkäsitysten vaara. Lapsi "luulee, että ymmärtää", eikä usein tiedä äidinkielistä sanaa. Siksi opettajan tulisi tarkistaa useammin, onko asia ymmärretty oikein. Myös äidinkielisessä tukiopetuksessa täydennetään oppilaan tietoja sekä oikaistaan mahdollisia väärinkäsityksiä.

Pitää ottaa huomioon myös se, ettei lapsi välttämättä halua tunnustaa, jos ei ymmärrä. Hän saattaa yrittää löytää erilaisia keinoja, joilla selviää oppitunnilla. Hän voi yrittää olla mahdollisimman hiljaa ja huomaamattomana toivoen, ettei opettaja kysy. Näin opettajan on vaikea huomata puuttuvia tietoja. Toisaalta jotkut oppilaat myöntävät, etteivät mielellään nosta kättä edes silloin, kun tietävät vastauksen. He toivovat, ettei opettaja kysy, jos ei viittaa. Arasta ja ujosta lapsesta koko koulunkäynti voi tuntua vastenmieliseltä, jos pakkoesiintyminen saattaa hänet noloon tilanteeseen. Toisten mielestä ei ollenkaan haittaa, jos opettaja pyytää vastaamaan, vaikkei nostanut kättä. Yhden oppilaan kanssa pohdimme, että suomalaisessa koulussa opettajat eivät yleensä kysy, ellei oppilas itse halua vastata. Toisin oli venäläisessä koulussa. Siellä opettajat useimmiten etsivät aukkoja lasten tiedoissa tai halusivat selvittää, keneltä puuttuu tieto. Siksi suullinen vastaus tai esiintyminen oli hyvin yleinen kyselymuoto.

Haastatteluista ilmeni, etteivät opettajat näytä oppilaista välinpitämättömiltä. "He ovat päältä päin kovia, mutta sisimmässä toisenlaisia" - kertoo omia tuntemuksiaan eräs tyttö. Lapsilla ei ole korkeata kynnystä lähestyä opettajaa ja kysyä, jos on epäselvää. Lähes kaikki myöntävät, että yleensä aina he saavat opettajilta apua. Vain yhdestä oppilaasta tuntui siltä, että opettaja on turhan kiireinen, eikä apua tarvittaessa saa tarpeeksi. Toinen poika kertoi, ettei turvaudu paljon opettajan apuun, koska kysyy useimmiten suomalaisilta ystäviltään sekä vanhemmiltaan (hänen äitinsä on itse opettaja).

Läksyt

Läksyjen määrä tuntuu oppilaista olevan sopiva. Ne, joilla muistot venäläisestä koulusta ovat vielä tuoreet, kertovat, että siellä oli enemmän läksyjä, ja opettajan kontrolli oli tiukempi.
"Venäjällä oli ankarampia vaatimuksia läksyjen teon suhteen. Jos ei ole tehnyt, heti tulee kakkonen (epätyydyttävä arvosana, joka vaatii uutta suoritusta ja paljon vaikuttaa loppunumeroon) luokkavihkoon. Suomessa vain jäädään tekemään koulun jälkeen."
Kaikilla oppilailla on läksyjen valvonta kotona. Toisilla kontrolli on tiukempaa, toisilta vanhemmat vaan kysyvät, onko läksyt tehty? Vanhemmat eivät ole välinpitämättömiä lastensa koulumenestyksen suhteen. Siihen, että läksyt joskus jäävät tekemättä löytyy selityksiä:
"Minulla on paljon harrastuksia. Tulen kotiin joskus puoli yhdeksältä ja hyvin väsyneenä."
"Joskus jätän läksyt tekemättä, koska en ymmärrä miten tekisin ne, mutta opettaja luulee, että tahallaan olen jättänyt ne tekemättä."

Äidinkieli

Kaikilla on kotikielenä venäjä. Vain yksi tyttö ei pitänyt venäjän kielen kehittämistä tärkeänä. Hän sanoo, että nykyinen kielitaito riittää. Kaikki muut kokevat äidinkielen oppimisen ja kulttuurin tuntemuksen tärkeäksi asiaksi. He eivät halua, että venäjän kieli unohtuisi. He ovat tietoisia siitä, että sen osaamisesta voi hyötyä tulevaisuudessakin. Yksi oppilas haaveilee tulkin/kääntäjän ammatista. Vanhemmatkin toivovat, että heidän lapsensa oppisivat venäjää. Oma kulttuuri ja juuret merkitsevät lapsille paljon. Moni lomailee mielellään synnyinmaassaan, sinne on säilynyt sukulais- ja ystäväsuhteita.

Ystävät

Kolmella haastateltavista on enemmän suomalaisia kuin venäläisiä ystäviä. Lapset, jotka ovat seurallisia luonteeltaan, sanovat kaipaavansa lisää ystäviä. Toiset eivät toivo lisää kavereita, koska heitä on riittävästi. Valmistavan luokan oppilaat kertoivat, että yhteisen kielen puute alussa harmitti, kun halusi tutustua muihin oppilaisiin ja jutella heidän kanssa, eikä voinut. Opiskelun aloittaminen uudessa koulussa vähän jännitti muutenkin. Mutta muutaman päivän jälkeen ensivaikutelma muuttui: he pääsivät työskentelyyn mukaan ja alkoivat viihtyä koulussa. Vähitellen myös kommunikaation hankaluus korjautui. Opettajat tuntuvat heistä ystävällisiltä ja oppilaista välittäviltä. Alussa opettajan puheesta sai selvää vain ilmeiden ja eleiden avulla. Joskus myös englanninkielisistä sanoista oli jonkun verran apua. He sanovat, että nyt suomen taito on parempi, eikä tarvitse enää turvautua englantiin. Tästä esimerkistä näkee, miten suuri merkitys opettajan nonverbaalisella kielellä on oppilaan asenteen ja suhtautumisen muodostumiseen. Jotta oppilaalle kehittyisi heti myönteinen asenne, on tärkeää, että opettaja viestii hänen olevan tervetullut kouluun.

Viihtyvyys

Kaikki oppilaat kertoivat viihtyneensä koulussa ja omassa luokassa. He toteavat, että siinä on vapaampi ilmapiiri kuin entisessä koulussa, ja tämä miellyttää. Mieleen ei tullut mitään sellaista, mitä haluaisi muuttaa. Kuudennen luokan oppilas kertoi, että heillä oli parhaillaan koululehden tekeminen, mistä hän tykkää ja odottaa innolla lehden ilmestymistä. Hän toivoisi, että koulussa jatkossakin tehtäisiin vastaavia projekteja. "Olisi kivaa, jos välillä ilmestyisi oppilaiden tekemiä lehtiä, joista saa esimerkiksi uutisia koulusta ja ulkomaista sekä tietoja tapahtumisista, kerhoista ja muusta toiminnasta ", sanoo tyttö.

Kolme oppilasta kertoi törmänneensä joskus kiusaamiseen.
"Kiusaamista oli joskus muutama vuosi sitten, kun tulin tänne uutena oppilaana. Nyt sitä ei enää ilmene."
"Eräs ulkomaalaispoika naapuriluokasta sanoo venäjänkielisiä kirosanoja. Tyhmiä ovat ne, jotka ovat opettaneet ne hänelle."
Lapset sanovat osaavansa suhtautua näihin tapauksiin välinpitämättömästi. Siinä auttaa vanhempien kasvattama omanarvon tunne. Poikien kesken on yleistä, etteivät he kertoisi kiusaamisesta opettajalle. Tytöt uskaltaisivat kertoa.

<< edellinen | seuraava >>