Opetus Venäjänkieliset lapset suomalaisessa koulussa

<< edellinen | seuraava >>

1 Yleistä maahanmuuttajalasten koulutuksesta Suomessa

Suomessa oppivelvollisuus koskee myös maassa pysyvästi asuvia ulkomaalaisia lapsia. Vasta muuttaneiden lasten opetus järjestetään isommissa kunnissa yleisopetukseen valmistavassa luokassa. Mikäli sellaista mahdollisuutta ei ole, oppilas sijoitetaan tavalliseen opetukseen ja tuetaan häntä opiskelussaan. Huomioon otetaan hänen erityistarpeitaan muun muassa liikunnan, uskonnon ja toisen kotimaisen kielen opetuksessa sekä arvioinnissa. (Pitkänen 1998,8.)

Maahanmuuttajien koulutuksen tavoitteena on antaa kielelliset ja tiedolliset valmiudet hakeutua tasavertaisesti jatko-opintoihin, auttaa lapsia integroitumaan suomalaiseen yhteiskuntaan siten, että oma kieli ja kulttuuri säilyvät. Korkeatasoisen kaksikielisyyden saavuttaminen on opetuksen painopisteitä. (Rekola 1994,6.)

1.1 Valmistava opetus

Valmistava luokka on maahan juuri muuttaneita lapsia varten. Siellä keskitytään suomen kielen opiskeluun, mutta opetetaan myös muita perusaineita. Sen tavoitteena on antaa valmiudet opiskeluun tavallisessa luokassa. Valmistava opetus kestää tavallisesti yhden lukukauden tai lukuvuoden ajan (Pitkänen 1998,8). Luokassa voi toimia myös lapsen äidinkieltä puhuva opettaja tai kieliavustaja, joka selvittää oppilaalle keskeisiä käsitteitä. Lapselle tulee paljon turvallisempi ja varmempi olo, jos opettaja osaa hänen kieltään. Tällöin hän osaa kysyä ja pyytää apua. Myös uusiin asioihin on helpompaa sopeutua, kun ymmärtää ne.

Siirrettäessä oppilasta tavalliseen opetukseen, pohditaan kumpi tekijä luokka-asteen valinnassa on painavampi: lapsen ikä vai hänen taitojensa taso. Oppilaan itsetunnon kannalta iänmukainen sijoitus ja tukitoimien järjestäminen on näistä parempi vaihtoehto. Tällöin hänen motivaationsa koulukäyntiin säilyy parhaiten. (Kosonen 1994,14.) Osittainen integraatio suomalaisluokkiin voi tapahtua aikaisemminkin taito- ja taideaineiden (käsityö, musiikki, liikunta ja kuvaamataito) tunneilla, joilla oppilaat voivat harjoitella suomen kieltä ja tutustua suomalaislapsiin (Pitkänen 1998,28).

Alkuopetus voidaan järjestää myös samanaikaisopetuksena. Tällöin oppilas seuraa opetusta suomalaislasten kanssa ja toinen opettaja tai kieliavustaja huolehtii siitä, että hän pysyy mukana muiden oppilaiden tahdissa. Samanaikaisopettaja selittää vieraat sanat ja yksinkertaistaa vaikeat kielirakenteet. (Talvitie 1994,12.)

Maahanmuuttajalapsille järjestetään usein erillistä opetusta myös valmistavasta luokasta suomalaisluokkaan siirtymisen jälkeen. Osa siitä tapahtuu pienryhmässä, jossa huomioidaan paremmin mahdollisia vaikeuksia materiaalin ymmärtämisessä ja omaksumisessa. Opetusta täydentää tukiopetus suomen kielessä ja vaikeammissa oppiaineissa (teoria-aineissa).

1.2 Äidinkielen ja kulttuurin merkitys

On hyvin tärkeää, että lapsi saa opiskella Suomessa äidinkieltään, sillä se toimii ajattelun kielenä ja on myös pohjana koko opiskelulle ja persoonallisuuden kehittymiselle. Tutkijat pitävät vankkaa äidinkielen taitoa tärkeänä edellytyksenä vieraan kielen omaksumiselle sekä menestykselliselle opiskelulle (Sinko 1994,29; Pitkänen 1998,34).

Äidinkielenopetus ei saisi rajoittua pelkästään kieliopin ja oikeinkirjoituksen opettamiseen. Sen pitää monipuolisesti tukea lapsen kulttuuri-identiteetin vahvistamista ja persoonallisuuden kehitystä. Toimiva ja laadukas opetus kehittää lukemista ja kirjoittamista, laajentaa sanavarastoa, parantaa suullista puhetaitoa, välittää oman kansan kulttuurin ja traditiot, tutustuttaa kotimaan kirjallisuuteen, musiikkiin ja moneen muuhun asiaan. Tämän kokonaisuuden saavuttaminen on kieltämättä suuri haaste opettajalle, sillä opetusta on vain pari tuntia viikossa.

Äidinkielellä lapsi helposti ilmaisee itseään sekä tuntemuksiaan ja kokemuksiaan ja voi puolustaa näkökantansa. Sen sijaan vieraan kielen käyttö voi olla kömpelöä ja yksinkertaistettua. Tällöin puhuminen aiheuttaa helposti alemmuuden tunnetta, ja henkilön itsetunto murentuu. Äidinkielen merkitystä ei kuitenkaan helposti huomaa, ennen kuin sen käyttö tulee vaikeaksi. Lapsen arkikieli voi olla hyvinkin sujuva, mutta ongelmia voi esiintyä vaikeimpien asioiden ja abstraktikäsitteiden käsittelyssä. Oman kielen avulla hän oppii muodostamaan ja ymmärtämään käsitteitä, omaksuu asioita. Sillä tapahtuu maailman hahmotus. Siksi se on tärkeää koulumenestyksen kannalta. (Sinko 1994,28-29.) Voi kestää kauan, ennen kuin lapsi saavuttaa uudessa kielessä sellaisen taidon, joka antaa hänelle mahdollisuuden vaikeammankin käsitteistön käsittelyyn ja näin kehittyneeseen ajatteluun (Sundman 1995,39).

Äidinkieli toimii myös siltana omaan etniseen ryhmään, kulttuuriin ja omiin vanhempiin. Se on lähes aina perheen yhteinen kieli. Aikuiset eivät omaksu uutta kieltä yhtä nopeasti ja hyvin kuin lapset. On vaarana, ettei lapsen kotikieli kehity hänen kehityksensä mukaan, vaan jää lapsenkielen tasolle. Yksinkertainen ja arkikäyttöön kutistunut kieli ei toimi täydessä määrin kommunikaation välineenä lasten ja vanhempien välillä. Tällöin kielimuuri voi vaikeuttaa perhesuhteita, kanssakäymisessä esiintyy helposti väärinymmärrystä. Yhteys vanhempiin, sukulaisiin ja omaan kansaan voi kadota, ja lapsi kasvaa ilman juuria. (Pitkänen 1994,47.) Vahvan identiteetin kannalta on tärkeä opettaa lasta arvostamaan sekä omaa alkukulttuuria että omaksumaan valtakulttuuri. Kahden kulttuurin välillä elävä lapsi kasvaa tasapainoisemmaksi, jos hän omaksuu sekä vähemmistö- että valtakulttuurin arvot ja käyttäytymisen (Sue & Sue 1990,106-107).

Jokainen omaksuu uuden kulttuurin piirteitä eri tavalla ja omassa tahdissa. Iästä, luonteesta ja vanhempien asenteista riippuen lapsi valitsee toiminta- ja käyttäytymistapoja. Jotkut pyrkivät omaksumaan valtakulttuurin mahdollisimman nopeasti ja hylkäävät kaiken, mikä liittyy omaan kulttuuriin. Toiset taas saattavat tuntea valtakulttuurin vieraaksi sekä torjua sen ja välttää kontakteja sen edustajien kanssa. Integraatiosta puhutaan, kun henkilö haluaa sekä säilyttää oman kulttuurin että olla vuorovaikutuksessa uuden kulttuurin kanssa. Hän on kahden kulttuurin välissä ja molemmat ovat hänelle yhtä arvokkaita, hän oppii löytämään kummastakin hyviä ja huonoja puolia. Monikulttuurisuus rikastuttaa henkilön personallisuutta: "Lapset, jotka ovat kasvaneet kahden kulttuurin vaikutuspiirissä, ovat usein joustavampia, sopeutuvaisempia ja luovempia kuin muut" (Liebkind 1994,35).

Yksilön itsetuntoon vaikuttaa se, miten hän kokee ympäristön suhtautuvan häneen. Lapselle tuskin kehittyy positiivinen minäkäsitys, jos kanssaihmiset tietoisesti tai tiedostamattomasti viestivät hänen olevan muita "huonompi". Lapsilla ei ole vielä kykyä puolustaa myönteistä minäkuvaansa, he ovat tässä suhteessa aikuisia haavoittuvampia. (Liebkind 1994,36.)

Lapset näkevät asioita toisella tavalla kuin aikuiset. Käsitys "kulttuuri" saattaa olla hyvinkin epämääräinen ja etäinen lapsille. Sen merkitys usein avautuu vasta, kun ihminen aikuistuu. Siksi vanhemmilla ja koululla on vastuullinen tehtävä lapsen identiteetin vahvistamisessa kulttuurituntemuksen kautta. Lapsen tulisi olla tietoinen oman kulttuurin sekä heikoista että vahvoista piirteistä. Tietoisuus oman kulttuurin vahvoista puolista edistää myönteisen minäkäsityksen kehitystä.

Monikulttuurisiksi kasvatetut henkilöt ovat yhteiskunnalle rikkaus. Työelämässä heistä tulee arvokkaita kahden tai useamman kulttuurin ja kielen asiantuntijoita.

1.3 Suomi toisena kielenä -opetus

Vieraaseen maahan muuttaneet lapset ovat yleensä innokkaita uuden kielen oppijoita, kielen omaksuminen sujuu aika hyvin. Lapset tuntevat tarvetta ilmaista itseään, ymmärtää muita ja tulla ymmärretyksi. Vieras kieli ei ole heille päämäärä, vaan se on väline, jolla he käsittävät uusia asioita, oppivat ymmärtämään maailmaa. Tutkimukset kertovat, että sosiaalinen kielitaito saavutetaan yksilöllisistä eroista riippuen 2 vuodessa. Kognitiivisen kielitaidon saavuttamiseen tarvitaan 5-7 vuotta (Hall). Kognitiiviseen taitoon sisältyy monipuolinen sanavarasto, kyky muodostaa ja luokitella niitä sekä kyky tehdä havaintoja kielellisistä rakenteista (Sundman 1995, 41-42). Jos hallitsee täydellisesti oman äidinkielen, saavuttaa helpommin uudenkin kielen korkean tason. Siihen tarvitaan tukea ja ohjausta.

Kielen opiskeluun vaikuttaa myös lapsen ikä. On huomattu, että 8-11-vuotiaat saavuttavat oman ikäluokkansa kielitaidon tason 2-5 vuodessa; 5-7-vuotiaat tarvitsevat siihen 3-8 vuotta ja 12-15-vuotiaat 6-8 vuotta (Pitkänen 1998,9). Mitä aikaisemmin ihminen alkaa kehittyä kaksikieliseksi, sitä vaivattomammin hän näyttää omaksuvan uuden kielen. Tällöin oman kielen vaikutus ei ole vielä voimakas, ja lapsi voi omaksua uuden kielen oikean intonaation ja ääntämisen. "Yhdestoista ikävuosi on tärkeä raja kielenoppimisen kannalta. Voidaan olettaa, että yksilön kyky omaksua moitteeton ääntämys ja aito intonaatio vähenevät tämän ikävuoden jälkeen" (Laurén 1991,23). Pienet lapset omaksuvat kielen heidän päätoimintansa - leikkimisen - kautta. Tekemiseen, askarteluun ja harrastuksiin liittyvä kielitaito saattaa olla varsinaisessa kielenopiskelussakin usein tehokkaampaa ja kannustavampaa kuin perinteinen analyyttinen kielen käsittely ja drillaaminen (Rekola 1996,89).

Kielen oppiminen on pitkä prosessi. Jotkut lapset tarvitsevat paljon aikaa kuuntelemiseen, ennen kuin he alkavat tuottaa kieltä. Tämä "hiljainen kausi" on luonnollinen vieraan kielen opiskelussa, eikä ole lainkaan merkki oppimisvaikeuksista opiskelun alkuvaiheessa. Sellaiset lapset eivät välttämättä halua puhua, ennen kuin kieli on hallussa, ja he ovat varmoja sen virheettömyydestä.
Yksi tärkeitä edellytyksiä menestykselliselle kielen oppimiselle on lapsen positiivinen asenne opettajiin ja koulunkäyntiin ylipäänsä. Lapsen pitää tuntea itsensä tervetulleeksi ja hyväksytyksi kouluun. Valmistavassa luokassa oleminen tai tukiopetukseen osallistuminen eivät saa lapsesta tuntua rangaistukselta erilaisuudesta (Pitkänen 1994,21). Mahdollisuuden mukaan lapsi osallistuu opetukseen suomalaisoppilaiden kanssa, esimerkiksi taito- ja taideaineiden oppitunneilla.

1.4 Tukiopetus

Maahanmuuttajalapsille voi antaa tukiopetusta heidän äidinkielellään, milloin se on tarpeen. Lapsi, jonka kielitaito ei ole vielä riittävän hyvä, ei pysty seuraamaan normaaliopetusta muiden rinnalla. Silti tuloksellisen oppimisen kannalta on tärkeää, ettei kielitaito ole esteenä opetettavan asian ymmärtämiseen ja omaksumiseen. Lapsi ei saa jäädä opetuksessa jälkeen riittämättömän kielitaidon takia. Tukiopetusta tarvitaan oppiaineissa, joissa on paljon vierasta käsitteistöä, kuten ympäristötiedossa, historiassa ja muissa. Myös matematiikan sanalliset tehtävät voivat olla vaikeita. Tukiopetuksen järjestelyssä pitää ottaa huomioon myös se, että lapsi voi kokea häneen kohdistuvan erityisjärjestelmän rangaistuksena siitä, että on muita "huonompi" (Pitkänen 1994,21).

<< edellinen | seuraava >>