Opetus Uusi opetussuunnitelma maahanmuuttajaopettajan silmin

<< edellinen | seuraava >>

3. Maahanmuuttajaoppilaiden opetus opetussuunnitelman mukaan

Tarkastelemme seuraavaksi opetussuunnitelman kahdeksannen luvun §:ää 49, Maahanmuuttajat.

Opetussuunnitelmassa sanotaan, että maahanmuuttajaoppilaiden opetuksessa noudatetaan perusopetuksen opetussuunnitelman perusteita oppilaiden taustat ja lähtökohdat, kuten äidinkieli ja kulttuuri, maahanmuuton syy ja maassaoloaika huomioon ottaen. Opetuksessa on otettava huomioon maahanmuuttajaoppilaan aikaisempi oppimishistoria sekä kasvatus- ja opetusperinteet.

Maahanmuuttajaoppilaiden heterogeenisuus asettaa suuria vaatimuksia heidän opetukselleen. Suuria eroja oppimisvalmiuksissa on, kun verrataan pakolaistaustaista luku- ja kirjoitustaidottomana maahan tullutta oppilasta esimerkiksi kuusi vuotta Venäjällä koulua käyneeseen ikätoveriinsa. Oman ongelmallisen ryhmänsä muodostavat ensimmäiselle luokalle tulevat lähes kielitaidottomat oppilaat, jotka eivät tällä hetkellä pääse valmistavaan opetukseen.

Opetussuunnitelma edellyttää, että oppilaiden yksilölliset lähtökohdat huomioidaan. Kovin erilaisesta kokemus- ja kulttuuripiiristä tuleva oppilas ei tukitoimista huolimatta pysty vastaanottamaan suomalaisen koulun tarjoamaa opetusta tai hänen on vaikea sovittaa aiemmin oppimaansa uusiin oppimistilanteisiin. Miten käy siis perusopetuksen oppimiskäsityksen mukaisen tiedonrakentumisen silloin kun, oppimisvalmiudet omaan ikätasoon verrattuna ovat riittämättömät. Oppilaalta saattaa puuttua mm. kuvanlukutaito ja suuri osa opiskelussa tarvittavista abstrakteista käsitteistä. Ei ole tavatonta, että seitsemännelle luokalle sijoitettava, valmistavan opetuksen jo käynyt, oppilas on juuri oppinut lukemaan ja hänen hienomotoriikkansa on 7-vuotiaan tasolla. Entä minkälaiset mahdollisuudet on 11-15 -vuotiaalla maahan muuttaneella, koulua käymättömällä oppilaalla saada päättötodistus ja valmiudet jatko-opintoihin. Nämä oppilaat tarvitsevat reilusti aikaa ja opetuksellisia erityisratkaisuja omaksuakseen opiskelutaitoja ja uuden kielen.
"Jotta suomen kielen taito ehtisi varmasti kehittyä niin hyväksi, että ns. normaaliopetukseen osallistuminen luonnistuu ilman erityisiä vaikeuksia, tulisi Suomessa siis asua noin viisi vuotta". (Suni 1996, 122)

Suuria ongelmia on myös useilla sellaisilla oppilailla, joilla on omassa maassaan ollut hyvät arvosanat. Valmistavan vaiheen aikana heidän koulunkäyntinsä sujuu yleensä hyvin. Kun he siirtyvät yleisopetukseen, kuilu opeteltavien asioiden ja riittämättömän kielitaidon välillä on liian suuri. Siirtymävaiheen jälkeen oppilaat väsyvät raskaaseen tilanteeseen ja yläluokkalaisilla luvattomat poissaolot lisääntyvät. Yhteiskunnan tulisi miettiä ratkaisua myös näiden oppilaiden ongelmiin. Valmistavan vaiheen pidentäminen saattaisi auttaa heitä. Näissä oppilaissa hukkaantuu runsaasti potentiaalista voimavaraa. Pahimmassa tapauksessa oppilas jättää peruskoulun kesken tai ei saa päättötodistusta. Tämän suuntainen kehitys saattaa tuottaa Suomen työmarkkinoille kahden kerroksen väkeä, mikä ei ole yhteiskunnan kannalta toivottavaa (Ihalainen, 2003).

Opetussuunsuunnitelman mukaan opetuksen tulee tukea oppilaan kasvamista oman kieli- ja kulttuuriyhteisönsä aktiiviseksi ja tasapainoiseksi jäseneksi.

Tässä pyrkimyksessä avainasemassa ovat omakieliset opettajat sekä oman äidinkielen opettajat. Ilman näiden oppilaan oman kulttuuriyhteisön aikuisten tukea syntyperältään suomalaisen opettajan on vaikeaa ja teennäistä tutustuttaa oppilasta hänen omaan kulttuuriinsa. Opettajan tulee suhtautua kaikkiin oppilaisiinsa tasapuolisesti, mikä jo pitää sisällään sen, että jokaisen oppilaan yksilöllisyyttä ja kulttuuria tulee kunnioittaa.

Perheellä ja oman kulttuuriyhteisön edustajilla on tärkeä merkitys oppilaan asenteeseen omaa kieltä ja kulttuuria kohtaan. Perheiden kaksikielisyyden tukeminen pitäisi aloittaa jo neuvolasta.

Maahanmuuttajaoppilaalle voidaan laatia oma oppimissuunnitelma, joka voi olla osa oppilaan kotoutumissuunnitelmaa.

Ajatus oppimissuunnitelmasta on sinänsä hyvä. Se mahdollistaisi realistisempien tavoitteiden asettamisen. Mikäli oppilaskohtaisia oppimissuunnitelmia laaditaan Turussa, toivoisimme, että kunnan opetussuunnitelmaan kirjataan tarkat ja yhtenäiset ohjeet kaikille kouluille. Viimeistään koulussa on mietittävä, kenelle kuuluu päävastuu suunnitelmien laadinnasta sekä päivityksestä ko. koulussa. Päävastuussa voisi esim. luokanvalvoja, erityisopettaja tai suomi toisena kielenä -opettaja, vaikka suunnitelma onkin tehtävä eri opettajien yhteistyönä.

Ajatus, että oppimissuunnitelma olisi osa kotoutumissuunnitelmaa on hyvä, mutta nykytilanteessa opettajien voimavarat eivät riitä tämän toteuttamiseen. Asia vaatisi eri viranomaisten yhteistyötä. Näin vältyttäisiin päällekkäisyyksiltä ja tiedonkulku toimisi.

Opetussuunnitelman mukaan huoltajat tutustutetaan suomalaiseen koulujärjestelmään, koulun toiminta-ajatukseen, opetussuunnitelmaan, arviointiin, opetusmenetelmiin sekä oppilaan oppimissuunnitelmaan.

Mielestämme kunnan opetussuunnitelmassa olisi mietittävä, millaisia käytännön toimia nämä tavoitteet edellyttävät. Kunta voisi järjestää yhteisiä tiedotustilaisuuksia uusien oppilaiden vanhemmille esimerkiksi Suomen koulujärjestelmästä. Näin olisi mahdollista säästää esimerkiksi tulkkauskustannuksissa. Koulun vastuulla on luonnollisesti huolehtia huoltajan tutustuttamisesta lapsen oppimissuunnitelmaan.

Oppilaan ja hänen huoltajansa tietämystä oman kulttuurialueensa luonnosta, elämäntavoista, kielistä ja kulttuureista hyödynnetään opetuksessa.

Ihmettelemme tätä opetussuunnitelman vaatimusta, joka on lähes mahdoton toteuttaa käytännössä. Suurin osa maahanmuuttajaoppilaista ja heidän vanhemmistaan ei ole valmiita toimimaan oman kulttuurinsa edustajina juuri maahan tultuaan. Kaikki oppilaat eivät tule suoraan "omasta" maastaan tai he eivät muista kotimaastaan mitään. Toisaalta oppilaan ja hänen vanhempiensa suomen kielen taito saattaa olla niin heikko, ettei opettaja voi saada heidän tietämystään kyseisistä asioista selville.

Maahanmuuttajalle opetetaan koulun opetuskielen mukaan määräytyvän äidinkielen ja kirjallisuuden sijasta suomea tai ruotsia toisena kielenä, mikäli hänen suomen tai ruotsin kielen taitonsa ei arvioida olevan äidinkielisen tasoinen kaikilla kielitaidon osa-alueilla.

Kunnan opetussuunnitelmaan tulisi tarkentaa, kuka arvioi ja miten, onko oppilaan suomi äidinkielisen tasoinen. Jos oppilaan kielitaito on äidinkielisen tasoinen, hän ei esimerkiksi tee edes puheessaan tiettyjä rakennevirheitä. Arviointi ei saa perustua "mutu-tuntumaan".

Suomi toisena kielenä -opetuksen tulee tapahtua suomi toisena kielenä -opetussuunnitelman mukaan. Näin ollen suomi toisena kielenä -opettaja ei voi toimia vain äidinkielen apuopettajana, jotta oppilas selviäisi samoista äidinkielen kokeista kuin syntyperäiset suomalaiset. Maahanmuuttajaoppilaalla tulisi olla koulussa nimetty S2-opettaja, joka vastaa oppilaan suomen kielen opetuksen suunnittelusta.

<< edellinen | seuraava >>