Opetus Maahanmuuttajalapset ja suomen kielen opiskelu peruskoulun 1. luokalla

<< edellinen | seuraava >>

6. Pohdinta

Luku- ja kirjoitustaidon saavuttaminen on ensiluokkalaisen ehkäpä haasteellisin tehtävä, olipa hänen kielellinen taustansa mikä tahansa. Kaksikielisillä lapsilla tämä prosessi on kuitenkin siinä mielessä ainutlaatuinen, että he oppivat nämä taidot toisella kielellään, jonka taitotaso ei välttämättä ole vielä ehtinyt kehittyä korkealle.

Kaksikielisen lapsen kielitaidon arviointi on haaste, johon toistaiseksi saa varsin vähän konkreettista tukea. Esimerkiksi maahanmuuttajalasten erityistaustan huomioivia kielellisiä testejä on vielä heikosti saatavilla. Kaksikielisen lapsen kielitaidon arviointiin liittyvät vahvasti myös arvostuksemme: yleensä arvioimme sitä, mitä arvostamme. Arvostammeko me kaksikielisen lapsen oman äidinkielen hallintaa ja millaisen painoarvon me tälle osaamiselle annamme? Vai näemmekö me kaksikielisen lapsen vain puutteellisesti toista kieltään, tässä tapauksessa suomea, hallitsevaksi? Lukemisen ja kirjoittamisen taitoja ensiluokalla ajateltaessa olisi esimerkiksi keskeistä selvittää, mikä lukitaitojen oppimisen prosessi lapsella on kyseessä: osaako lapsi jo lukea omalla äidinkielellään vai onko kyseessä lukitaitojen oppimisen ensimmäinen kerta.

Osasipa lapsi lukea ja kirjoittaa omalla äidinkielellään tai ei, on toisen kielen prosessointi kuitenkin erilainen matka kieleen. Oppijan kielessä lukemisessa ja kirjoittamisessa näyttäytyy samanlaisia ongelmia kuin suomenkielisillä ensiluokkalaisilla: esimerkiksi äänteiden pituuksien hahmottaminen on S2-lapsille pitkään haasteellista. Toisen kielen oppijoilla tämä johtuu kuitenkin erilaisista syistä kuin suomenkielisillä lapsilla. Toisen kielen oppija ei välttämättä kuule äänteiden pituuksissa olevia eroja eivätkä ne myöskään ilmene hänen puheessaan. Oppimisprosessi lähtee siis aivan erilaisesta alkupisteestä kuin suomenkielisillä lapsilla, jotka kyllä kuulevat äidinkielensä äänne-erot ja tuottavat ne myös puheessaan. Suomenkielisen lapsen täytyy siis vain selvittää itselleen kirjoitetun kielen tapa toimia, kun taas S2-lapsi aloittaa kauempaa ja opettelee ensin kuulemaan äänne-erot.

Toisen kielen prosessointi ilmenee etenkin lukemisessa myös dekoodaamisen hitautena. Lukemisen hitaus puolestaan heijastuu luetun ymmärtämiseen. On luonnollista, että lauserakenteen hahmottamisen kestäessä ymmärtäminen vaikeutuu. Toisaalta toisen kielen osaamisen taso voi myös vaikeuttaa merkityksen etsintää: tekstissä on yksinkertaisesti liian paljon vieraita sanoja. Suomen kielen oppimiseen oman erityispiirteensä tuo myös voimakas morfologia. Taivutusmuodoissaan sanan merkitys ei ehkä aina aukea, vaikka sanan perusmuoto periaatteessa olisikin tuttu.

Omassa tutkimuksessani tuli selvästi esille S2-lasten taitotason heterogeenisyys. Osa lapsista selviytyi varsin mainiosti, osin jopa suomenkielisiä lapsia paremmin, kun taas toiset olivat varsin heikkoja kielellisesti. Kaikki kuitenkin saavuttivat ainakin auttavan mekaanisen taitotason ensimmäisen luokan aikana sekä lukemisessa että kirjoittamisessa. Kaiken kaikkiaan ensimmäinen luokka tasoitti taitoeroja paljon ja etenkin lähtötasoltaan heikot lapset oppivat kouluvuoden aikana valtavasti. Opettajan kannalta ongelmallisinta lienee, että S2-lapset ovat usein kovin hiljaisia ja kehittävät luokkatilanteeseen paljon pintasujuvia strategioita, jolloin aktuaalisen taitotason hahmottaminen vaikeutuu.

<< edellinen | seuraava >>