|
Opetus
Maahanmuuttajalapset
ja suomen kielen opiskelu peruskoulun 1. luokalla
<<
edellinen | seuraava
>>
4. Ensiluokkalaiset
S2-lapset lukijoina
Lukutaitoa
tarkasteltiin tutkimuksessani niin mekaanisen kuin ymmärtävän
lukutaidon valossa. Syyslukukaudella painopiste oli mekaanisessa
lukutaidossa, kevätlukukaudella puolestaan ymmärtävässä
lukutaidossa. Seuraavassa on kuvattu oppijan kieltä näiden
molempien näkökulmien kautta.
4.1 Mekaaninen
lukutaito
Mekaanisen
lukutaidon kehittymistä testattiin tutkimuksessani kouluvuoden
aikana eri muodoissa: testeihin kuului kirjainten nimeämistä,
eripituisten tavujen ja sanojen lukemista, lauseiden ja tarinoiden
lukemista. Kolme S2-lasta osasi lukea jo kouluun tullessaan
ja suurin osa muista oppi lukemaan jouluun mennessä.
Heikoimmat neljä lasta kuitenkin lukivat jouluna vasta
tavuja ja lyhyitä sanoja. Kaksi heikointa takelteli vielä
helmikuussakin pidempien sanojen ja lauseiden kanssa, mutta
hekin selviytyivät näistä huhtikuussa.
Mekaanisen
lukutaidon osalta oppijan kielen tyypillisimmät piirteet
näyttäytyivät hyvin samanlaisina kaikissa tehtävätyypeissä.
Kirjaimet pyydettiin nimeämään äänteinä,
mutta muutama lapsi nimesi ne lähes jatkuvasti kirjainten
nimillä. Kaiken kaikkiaan kirjaimet opittiin hyvin toukokuun
loppuun mennessä: vain muutama lapsi teki enää
virheitä vierasperäisten kirjainten nimeämisessä.
Tavutasolla yleisin virhe oli vokaalin pituuteen liittyvä:
tyypillisimmin pitkä vokaali luettiin lyhyenä (esimerkiksi
seel > sel). Ilmiö esiintyi kuitenkin myös toisin
päin eli lyhyt vokaali luettiin pitkänä (esimerkiksi
re > ree). N- ja m-kirjain sekoitettiin ajoittain (esim.
ni > mi, mer > ner), samoin vokaalimuutoksia tapahtui
jonkin verran (esim. mu > mo, uis > ois). Diftongeissa
toinen vokaali tipahti pois tai korvautui satunnaisesti (esim.
luon > loon, meir > mer) ja lisäksi tavun kirjaimet
saattoivat vaihtaa paikkaa (esim. ni > in). Osittain lapsilla
oli myös pyrkimys muodostaa tavusta sana: niinpä
meir-tavusta saatiin meri ja uis-tavusta uusi.
Lyhyissä
sanoissa virheet olivat samantyyppisiä kuin tavutasolla.
Vokaalien pituus oli keskeinen kompastuskohta (esim. uni -
uuni, suu - su), mutta vielä yleisempää oli
kaksoiskonsonantin lukeminen yhtenä (esim. mummi - mumi,
ennen - enen, aarre - aare). Toisaalta konsonantteja myös
kahdennettiin: naalista tuli nalli ja salaa-sanasta Salla.
Kirjaimet saattoivat vaihtaa paikkaa (esim. luin - luni),
sanan viimeinen kirjain saattoi jäädä lukematta
(esim. luin - lui), kirjain saattoi korvautua toisella (esim.
nuori - nuoro). Diftongit muuttuivat osin pitkiksi vokaaleiksi
(esim. muori - muuri) ja sanan alun perusteella siitä
muodostettiin tuttu sana (esim. naali - nalle, seis - seisoo,
mummi - muumi). Moni luki vielä sanoja varsin mekaanisesti
eikä virheitä huomattu ennen kuin niihin ohjattiin
kiinnittämään huomiota. Tätä kuvastavat
kaikki ne sanojen muodot, joissa ei merkitys välity (esim.
naru - maro, salaa - saijaa/sela, seis - sesi, uni - uoni,
siili - silla).
Pitkissä
sanoissa edellä esitetyt virhetyypit korostuivat: vokaalipituudet
olivat vaihtelevia (esim. sirisee - sirise/siirisee, maalata
- malata/malattaa/maalataa) ja konsonanttien määrä
epäselvä (esim. mutisee - muttisee, mumisee - mummise).
Äänteiden korvautuminen toisella oli myös hyvin
tyypillistä pitkissä sanoissa: rannalle - rannelle/rannalla,
mutisee - murise. Sanojen loppuja myös arvailtiin jonkin
verran: niinpä mumisee muuttui mumisi-sanaksi ja katsella-sanasta
tuli katsele. Osin esiin tuli myös puhekielisyys: iloinen
oli lapsen suussa sujuvasti ilonen. Lausetasolla tarinaa luettaessa
virheet esiintyivät samalla tavalla kuin muillakin tasoilla.
Ne lapset, jotka kykenivät jo poimimaan tarinasta merkityksen,
pysyivät kuitenkin tällaisessa kontekstissa korjaamaan
lukemistaan paremmin kuin esimerkiksi sanatasolla.
4.2 Ymmärtävä
lukutaito
Ymmärtävän
lukutaidon kehittymistä seurattiin kevätlukukaudella
selkokielisiä tarinoita lukemalla. Luettuihin teksteihin
kuului niin yksitasoinen tarinateksti, monitasoinen tarinateksti
kuin yksitasoinen asiateksti. Tekstityyppinä monitasoinen
tarinarakenne osoittautui ensiluokkalaisille S2-lapsille kaikkein
haasteellisimmaksi.
Teskteihin
liittyi erilaisia tehtäväosuuksia. Teksteihin liittyvä
ensimmäinen tehtävä oli niin sanottu vapaa
palautus, jossa lapsen tuli kertoa tekstin tärkein asia.
Vapaan palautuksen osuutta arvioitiin kolmiportaisesti: kolmen
tähden suoritukseen täytyi tarinan ytimen kiteytyä
varsin tarkkaan, kahden tähden suoritukseen riitti suhteellisen
osuva kuvaus ja yhden tähden esityksessä lapsi oli
joko hieman jäljillä tai kertoi jotain epäoleellista.
Kolmen tähden vastauksia tuotettiin kaikissa tekstityypeissä
suhteellisen tasaisesti: 4-6 lasta kykeni aina myös tiivistämään
sisällön tällä tasolla. Kahden tähden
vastaukset olivat kaikkein yleisimpiä tarinateksteissä.
Asiatekstin merkityssisällön tiivistäminen
osoittautui kaikkein vaikeimmaksi ja niinpä yhden tähden
tasoisia vastauksia ilmeni etenkin tähän tekstiin
liittyen. Kaiken kaikkiaan lasten vastaukset olivat melko
lyhyitä. Harva alkoi selittää tarinan juonta
sen enempää, vaan asia todettiin melko yksikantaisesti.
Tarinoihin
liittyi myös tunnistustason tehtäviä, jossa
lapsen piti nimetä, onko väite totta vai ei. Tunnistustehtävä
oli lasten mielestä testin mukavin osio, mutta se oli
tutkimuksellisesta näkökulmasta myös testin
haavoittuvin osa. Väitteen ymmärtäminen oikein
saattoi olla kiinni yhdestä sanasta: esimerkiksi kieltosanan
tuoma merkityksen muutos jäi osalta lapsista selvästi
havaitsematta, toisaalta vastakohtaparit (esim. päällä
- alla) tuntuivat välillä menevän sekaisin.
Tehtävässä on myös 50% arvausmahdollisuus.
Tulokset ovat kuitenkin sinänsä lupaavia, että
pääosa lapsista sai kaikissa teksteissä vähintään
kaksi kolmasosaa väittämistä oikein.
Teksteihin
liittyvissä sisältökysymyksissä oli kaksi
eri tasoa. Vihje1 viittaa siihen suoritustasoon, jonka
lapsi saavuttaa tekstiin liittyviin pääkysymyksiin
vastattuaan. Näissä pääkysymyksissä
ei ollut minkäänlaista tarkennusta tai vihjettä
oikeasta vastauksesta. Vain pääkysymyksiin vastattaessa
monen S2-lapsen suoritus näyttäytyy varsin heikkona
(ks. kuvio 1). Kuviossa 1 yhden lapsen suoritus näkyy
yhtenä linjana prosentuaalista taitotasoa kuvaten (vastauksista
saadut pisteet / maksimipisteet).
KUVIO
1. Pääkysymyksiin (vihje 1) vastaaminen luetun ymmärtämisen
tehtävissä.
Vihje2
viittaa siihen suoritustasoon, jonka lapsi saavuttaa tekstiin
liittyviin pääkysymyksiin ja niitä tarkentaviin
kysymyksiin vastattuaan. Näiden tarkentavien kysymysten
avulla lasten taitotaso saatiin paljon paremmin esiin kuin
pelkkiin pääkysymyksiin turvautumalla (ks. kuvio
2). Niin moni S2-lapsista vastaa kovin yksisanaisesti kysymyksiin,
että taitotaso jää helposti piiloon. Toisaalta
vielä selkokielistetyissäkin teksteissä tuntui
olevan lapsille melko paljon vieraita sanoja. Vain muutama
kuitenkin aktiivisesti kysyi itselleen vieraiden sanojen merkityssisältöä.
KUVIO
2. Pääkysymyksiin ja tarkentaviin kysymyksiin (vihje
2) vastaaminen luetun ymmärtämisen tehtävissä.
Kaiken
kaikkiaan kuvioista näkyy, että lapset selviytyvät
huomattavasti paremmin, kun heiltä pyydetään
tarkennusta vastauksiin. Vääriä vastauksia
lapsilla ilmeni vähän, sen sijaan moni oli kovin
hiljainen tällaisen tehtävätyypin kohdalla.
Selkokielisissäkin teksteissä ilmeisesti oli jonkin
verran lapsille vieraita sanoja. Harva kuitenkaan kysyy merkityssisällöistä
aktiivisesti.
<<
edellinen | seuraava
>>
|
