Opetus Suomi toisena kielenä -opetuksen kehittämispäivät

<< edellinen | seuraava >>

Tavoitteena sujuvuus, tarkkuus ja kompleksisuus

Anu-Mari Janhonen

(FT, professori Maisa Martin, Jyväskylän yliopisto, 9.10.2006)

Käsitykset kielen oppimisesta ovat vaihdelleet eri aikoina. Maisa Martinin mukaan toisen kielen oppimisen tutkimuksessa käsitys on heilahdellut edestakaisin ”luostaritradition” ja ”toritradition” välillä. ”Luostaritraditio” keskittyy tietoon kielestä. Tämän tradition mukaan kieltä opiskellaan luokkahuoneessa kielen itsensä takia. ”Toritraditio” puolestaan keskittyy kielen käyttöön. Kielten puhujat ovat tottuneet käymään kauppaa erikielisten kanssa, jolloin kielellä on ollut itsestään selvä käyttöfunktio.

Ikuisuuskysymyksiä toisen kielen oppimisessa ovat vastakkainasettelut kielen muodon ja käytön, rakenteiden ja viestinnän, yksilön ja yhteisön sekä kognition ja vuorovaikutuksen välillä. Opettajan on hyvä miettiä, onko oman opetuksen pohjana yksilöllinen ja monologinen vai yhteisöllinen ja dialoginen kielenkäsitys.

Perinteisen ”kämmenmallin” mukaan kieli on jaettu osa-alueisiin. Osa-alueiden perustana ovat olleet sanasto ja rakenteet ja muita osa-alueita ovat olleet puhuminen, ymmärtäminen, lukeminen ja kirjoittaminen. Martin pyytää opettajia pohtimaan, mikä rooli on sanojen opettamisella? Entä kieliopin opetuksella? Hänen mielestään näitä kahta kielen osa-aluetta ei tarvitsisi arvioida lainkaan, sillä ne sisältyvät muihin neljään osa-alueeseen.

Vaihtoehtona ”kämmenmallille” Martin esittää kielitaidon olevan sujuvuutta, tarkkuutta ja kompleksisuutta. Nämä termit toimivat kaikilla kielen osa-alueilla. Mitä sujuvuus hänen mukaansa on? Se on sellaista nopeutta, että oppija pystyy toimimaan kielellisesti reaaliajassa ja pysyy mukana opetuksessa sekä keskustelussa. Se on pragmaattista taitoa ymmärtää taukoja, sitä milloin puhua ja jäsentää puhetta. Sujuvuus on tehtäväkohtaista, se on sekä suullista että kirjallista. Sujuvuus sisältää myös idiomaattisuuden, kohdekielen ilmaisujen käytön. Miten sujuvuus sitten syntyy? Kielen sujuvuutta voi oppia sekä tiedostetusti että tiedostamatta. Sujuvuus lisääntyy automaattistumisprosessin avulla. Harjoittelulla on suuri merkitys automaattistumiselle.

Mitä sitten tarkoittaa toinen Martinin luotsaama käsite: kielen tarkkuus? Tarkkuus on kohdekielen ominaisuus; mitä enemmän toisen kielen oppijan kieli muistuttaa kohdekieltä sitä parempi. Tarkkuus sisältää virheen käsitteen, mutta Martin perää opettajia miettimään normia, mihin kielellä pyritään, ovathan kaikki syntyperäiset puhujatkin erilaisia. Virheet ovat oppimisen edellytyksiä!

Mistä tarkkuus syntyy? Tämän kielitaidon osan oppiminen on tiedostettua. Opetuksella on tarkkuuden kehittämisessä tärkeä roolinsa. Eri tehtävissä on myös erilaiset tarkkuuden vaatimukset. Kuunnellessaan toisen kielen puhujaa natiivipuhuja korjaa omassa mielessään automaattisesti toisen tekemät virheet. On myös hyvä muistaa, että kirjakieli ei ole kenenkään äidinkieli, joten sekä maahanmuuttajan että natiivin täytyy sitä opiskella.

Kolmantena kielitaidon osana on kompleksisuus. Hyvin helposti toisen kielen oppijan kielitaito stabiloituu. Se täytyy pyrkiä estämään, sillä yhteiskunnassa ei riitä kapea kielitaito, vaan tarvitaan eri tilanteissa erilaista kieltä. Kompleksisuuden tarve tulee hyvin esille tekstitaidoissa. Kieli varioi tilanteiden lisäksi alueellisesti ja sosiaalisesti. Mitä parempi kielitaito sitä parempi on kielen kompleksisuus.

Kompleksisuus syntyy harjoittamalla kieltä erilaisissa sosiaalisissa tilanteissa. Koska kieli kehittyy lähikehityksen vyöhykkeellä, oppijalle on hyvä antaa tehtäviä, jotka mahdollistavat opettajan tuella kielitaidon ylärajalla toimimisen. Tosin tavoitteiden on syytä olla kohtuullisia. Kaikki kompleksisuus vaatii kielellistä tietoisuutta.

Kun käsittelemme kaikkia kolmea kielitaidon osaa, niin sujuvuus painottuu kielitaidon alemmilla tasoilla, tarkkuuden merkitys kasvaa ylemmille tasoille mentäessä ja kompleksisuus tulee mukaan vasta YKI:n viitekehyksen B-tasolla.

<< edellinen | seuraava >>