Opetus Maahanmuuttajaoppilaat suomalaisessa peruskoulussa

<< edellinen | seuraava >>

4. Pohdinta

Erityisopetuksen kasvun myötä on vuosikymmenten aikana syntynyt ja vahvistunut koulutuksen kaksoisjärjestelmä, joka elää kaikilla koulun eri tasoilla kouluhallinnosta yksittäisen oppilaan tasolle. Integraatioideologian myötä ollaan kuitenkin vähitellen palaamassa kehityksessä takaisin päin ja purkamassa, ainakin osittain, koulutuksen kaksoisjärjestelmää. Kehittämishankkeiden myötä kouluissa on lisätty integraatioyhteistyötä, etsitty ja kehitetty erityis- ja yleisopetuksen yhteistyömalleja.

Suomalaisilta opettajilta ja opettajankoulutukselta vaaditaan nykyisin paljon. Tarve koulun kehittämiselle inkluusiiviseen suuntaan on olemassa. Opettajilla on todellinen tuen tarve oppilaiden moninaisuuden edessä: syrjäytyminen, kiusaaminen, häiriköinti ja heikot oppimistulokset ovat koulun arkea ja esillä aikaisempaa useamman oppilaan kohdalla. On tultu tilanteeseen, jossa koulun on etsittävä muita ratkaisuja kuin kaikkien näiden erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden siirtäminen erilliseen erityisopetukseen.

Olen mielenkiinnolla tutustunut erilaisiin malleihin toteuttaa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden opetusta yleisopetuksessa. Kaikissa malleissa hallinnollisen tason tekemät ratkaisut vaikuttavat käytännön toimintaan. Monesti ylemmältä tasolta saadaan kyllä myötätuntoa ja kannustusta opetuksen kehittämiseen, mutta ei resursseja ja rahaa. Kehittämiseen tarvitaan kuitenkin myös resursseja. Tällä hetkellä integraatiota käytetään liian usein säästötoimena. Käytännössä maahanmuuttajataustainen oppilas tulee yleisopetuksen luokkaan "puolikielisenä" eikä tarvittavista tukitoimista huolehdita. Erityisopetuksen resursseja on niin vähän, että opettajat eivät saa kaipaamaansa tukea , ja he väsyvät ja pahimmassa tapauksessa vaihtavat alaa.

Aikaisemmat tutkimusten tulokset vahvistavat käsitystä opettajan työn vaativuudesta. Kun opettajilla on aineen opettamisen ja kasvatustehtävien rinnalla lisäksi vastuu oppilaiden kielen kehittämisestä, ei pelkän lahjakkuuden avulla voi selvitä. Työ vaatii paljon suunnittelutyötä, materiaalin valmistamista sekä paljon pohdintaa ja harkintaa opetettavan aineksen esittämiseksi. Sen takia koulun kehittämisessä on tärkeää opettajien ammatillisen kasvun tukeminen. Se tapahtuu parhaiten moniammatillisen tuen, koulutuksen, avustajien ja koulun opettajien yhteistyön avulla. Koulun kehittyminen on mahdollista, jos opettajakunta saa lisäkoulutusta haastavien tehtävien suorittamiseen.
Opettajan tulisi pyrkiä huolehtimaan myös omasta hyvinvoinnistaan, sillä näin hän huolehtii parhaiten myös oppilaistaan. Yhteistyö ja vanhempien tuki keventävät työtaakkaa ja auttaa kehittymään työssä.

Kouluille tulisi myöntää riittävästi tukea toimivan maahanmuuttajaopetuksen järjestämiseksi. Toisaalta pitää muistaa, että pelkillä resursseilla ei maahanmuuttajaopetusta kehitetä. Tarvitaan kehittämishaluisia kouluja ja opettajia, jotka ovat valmiita panostamaan koulun uudistamiseen. Opetussuunnitelman uudistamisen lisäksi opettajien täytyy pystyä muuttamaan työtapojaan ja lisäämään yhteistyötä. Kouluissa pitäisi olla rinnakkain käytössä monenlaisia opetusmenetelmiä, kuten esimerkiksi yhteistoiminnallinen oppiminen tai samanaikaisopetus. Opetusmenetelmiä kehitettäessä tulee muistaa, että kaikki oppilaat eivät opi samalla tavalla.

Ei riitä, että maahanmuuttajaoppilaat integroidaan kouluihimme. Suomalaiset oppilaat voivat olla ryhmittyneinä omiksi porukoikseen ilman kontaktia heihin, vaikka he kaikki olisivatkin päivittäin samoissa opetusryhmissä. Sosiaaliset suhteet solmitaan kielen ja yhteisen mielenkiintoisen toiminnan avulla. Väkisin ei ystävyyssuhteita luoda, mutta ainakin pitäisi yrittää luoda ystävyydelle otollinen ilmapiiri. Mielestäni tarvitaan myös vapaamuotoista toimintaa yhteisen päämäärän saavuttamiseksi.

Erityisopetuksen ja yleisopetuksen yhteistyön mallit ovat kontekstisidonnaisia, eikä niitä välttämättä voi siirtää sellaisenaan toiseen ympäristöön. Ne ovat osa koulun kehitysprosessia, joten niitä ei voi vielä pitää valmiina. Näistä malleista voivat koulut ja opettajat ottaa aineksia oman koulunsa kehittämiseen. Toisten kokemukset ja mallit voivat toimia virikkeinä opettajien haluille uudistua ja kehittää kouluaan laajemmin. Kehitettäessä koulua kohti inkluusiota pyritään samanaikaisesti purkamaan segregointia ja vakinaistamaan inklusiivisia malleja. Inklusiivinen koulu ei kuitenkaan kehity tyhjiössä vaan osana yhteiskuntaa.

Kirjallisuuteen perustuvan tutkimuksen yhteenvetona voidaan lopuksi todeta, että lainsäädäntö, määräykset ja resurssit vaikuttavat peruskoulujen mahdollisuuteen integroida maahanmuuttajaoppilaat yleisopetukseen. Resurssien merkitys nousikin tärkeäksi tekijäksi käytännön toteutuksen kannalta, koska resurssit takaavat välineet ja raamit opetustyölle. Lisäksi inkluusion onnistuminen edellyttää koulutuksen rakenteellista uudistamista ja kehittämishaluisia kouluja ja opettajia.

Tutkimuksessa löytyi maahanmuuttajaopetuksen järjestämiseksi useita erilaisia opetusmalleja, jotka voivat olla joko koulu- tai opettajakohtaisia. Saman koulun sisällä voi olla useampiakin erilaisia yhteistyömalleja, koska mallit ovat kontekstisidonnaisia. Inkluusiossa on kysymys tietynlaisesta kehyksestä ja jatkuvasta prosessista, ei valmiista mallista. Mielestäni yleisopetuksen ja erityisluokan välimuodoksi kehitetty pienluokka tuntuu toimivalta ratkaisulta. Pienluokassa oppilas saa tarvitsemaansa tukea pienemmässä ryhmässä, silloin kuin suuressa ryhmässä opiskelu on liian vaativaa. Pienluokkaa voisi kehittää niin, että se palvelisi samalla sekä maahanmuuttajataustaisia oppilaita että suomalaisia erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Toisaalta samanaikaisopetusta voisi kehittää niin, että erityisopettaja toimisi viikossa muutaman tunnin luokassa luokanopettajan apuna kaikkien tukea tarvitsevien oppilaiden apuna. Samalla toteutuisi oppilaan lähikouluajatus.

Tutkimuksessa selvisi, että yksittäisillä opettajilla on suuri rooli koulun kehittämisessä inklusiiviseen suuntaan. Opetukseen ja yhteistyöhön hän tarvitsee erilaisia tukitoimia. Tukitoimien ja tarkoituksenmukaisten resurssien tulisi kohdistua opettajien kokemiin ongelmakohtiin, joita olivat ylisuuret opetusryhmät, työrauhahäiriöt, työmäärän lisääntyminen, koulutettujen avustajien, toimivan oppilashuoltotyöryhmän, kannustavan työyhteisön ja koulutuksen puuttuminen. Lisäksi tutkimuksesta kävi ilmi, että opettajat kokivat maahanmuuttajaoppilaan yleisopetuksessa enemmän haasteeksi kuin ongelmaksi, mutta kuormittavaksi.

Onnistunut maahanmuuttajaopetuksen kehittäminen vaatii tietoa tulevista oppilaista ja heidän taidoistaan. Kehittäminen on hyvä aloittaa esikouluikäisille maahanmuuttajalapsille tarkoitetusta lomakkeesta, jonka avulla saadaan tarvittavat tiedot päiväkodeilta hyvissä ajoin. Tämän työn yhteydessä esittelen maahanmuuttajakirjallisuuden pohjalta tekemäni lomakkeen, joka on ensimmäinen askel kohti uudistusta.

Kohti inklusiivista koulua voimme kehittyä muistamalla Mika Waltarin sanoja:
" Ei ole eroa ihmisten välillä ja jokainen syntyy alastomana maailmaan ja ihmisen sydän on ainoa mitta ihmisten välillä. Eikä ihmistä voi mitata hänen ihonsa värin tai kielensä mukaa eikä ihmistä voi mitata hänen vaatteittensa tai korujensa mukaan , vaan ainoastaan hänen sydämensä mukaan. Siksi hyvä ihminen on parempi kuin paha ihminen ja oikeus on parempi kuin vääryys. Kaikkien ihmisten sydämet ovat samanveroiset eikä toisen sydän ole parempi toisen sydäntä, sillä samaa vettä ja yhtä suolaisia ovat kaikki kyynelet, mustien ja ruskeiden kyynelet, köyhän ja yhläisen kyynelet" (Sinuhe egyptiläinen)

<< edellinen | seuraava >>