Opetus Maahanmuuttajaoppilaat suomalaisessa peruskoulussa

<< edellinen | seuraava >>

2. Tutkimuksen suorittaminen

2.1. Akkulturaatioasenteet

Kulttuurista muutos- ja sopeutumisprosessia, jossa kulttuuritaustaltaan erilaiset ihmiset ja ryhmät kohtaavat toisensa, kutsutaan akkulturaatioksi (Liebkind, 1994, 25).
Tapaa, jolla etninen kulttuurivähemmistö haluaa suhtautua hallitsevaan ryhmään, sanotaan akkulturaatioasenteeksi. Jokaisen etnisen- tai kulttuurivähemmistön on mietittävä, miten tärkeänä hän pitää oman kulttuurinsa säilyttämistä ja siihen liittyvää kulttuuri-identiteettiä sekä miten tärkeänä hän kokee hyvät suhteet valtaväestöön. (Berry, Kim, Minde, Mork 1987; Alitolppa-Niitamo 1993, 32.)

Periaatteessa akkulturaatioasenteet ovat kaksisuuntaisia, sillä molemmat toisensa kohtaavat kulttuurit vaikuttavat toisiinsa yhtä paljon. Käytännössä toinen kulttuureista on hallitsevampi. (Berry et al 1987.) Kun akkulturaatiosta puhutaan psykologisesta näkökulmasta, niin kyse on yksilön arvoissa ja käyttäytymisessä tapahtuvista muutoksista. (Jasinska-Lahti & Liebkind 2002, 80-92.)

Erilaisia vähemmistökulttuurin asenteita kuvaavia sopeutumismalleja voidaan kuvata seuraavasti:

Vieraantuminen eli marginalisoituminen on kyseessä silloin, kun oma kulttuuri torjutaan, mutta ei myöskään omaksuta enemmistökulttuurin tapoja. Tällöin vähemmistön jäsen ikään kuin putoaa kahden kulttuurin väliin. Hän ei hyväksy kumpaakaan kulttuuria, mutta ei myöskään tule hyväksytyksi kummassakaan kulttuurissa. (Berry et al. 1987; Liebkind 1994, 26.)

Assimilaatio eli sulautuminen merkitsee oman kulttuurin hylkäämistä ja enemmistökulttuurin omaksumista sen tilalle. Tämä voi tapahtua joko vapaaehtoisesti maahanmuuttajan omasta halusta tai se aiheutuu tilanteesta, jossa heille ei anneta mahdollisuutta säilyttää omaa kulttuuriaan ja kulttuuri-identiteettiään. Varsinkin nuoret ovat alttiita tällaiselle asenteelle. Tällöin he menettävät oman kulttuurin hallinnan ja ovat alttiita sopeutumisvaikeuksille. (Berry et al. 1987; Alitolppa-Niitamo 1993, 32, Liebkind 1994, 26.)

Seperaatiossa eli syrjäytymisessä vähemmistön jäsenet korostavat vain omaa kulttuuriaan ja vetäytyvät kokonaan kanssakäymisestä valtaväestön edustaman kulttuurin kanssa. Tällainen asenne aiheuttaa myöhemmin sopeutumisvaikeuksia, ja se johtaa kyvyttömyyteen osallistua laajempaan yhteiskuntaan (Berry et al.1987; Alitolppa-Niitamo 1993, 33; Liebkind 1994, 26.) Syrjäytymisessä on kysymys enemmänkin yhteiskunnan järjestelmien puutteellisesta toiminnasta kuin henkilöiden kyvyttömyydestä hallita omaa elämää (Poussu-Olli, 2003,111).

Segregaatiosta eli eristämisestä on kyse silloin, kun enemmistökulttuurin jäsenet ajavat esimerkiksi politiikallaan vähemmistöä toisarvoiseen asemaan koulutuksen, työn ja yhteiskunnallisen aseman suhteen (Berry et al. 1987, 491-511).

Integraatioasenne on osoittautunut parhaimmaksi akkulturaatiovaihtoehdoksi, sillä se takaa parhaimman lopputuloksen, kaksikulttuurisuuden. Tällöin pyritään sekä säilyttämään omia kulttuuriperinteitä että ylläpitämään yhteyksiä enemmistökulttuuriin. (Berry et al. 1987; Liebkind 1994, 37.) Tämä on mahdollista vasta silloin, kun ympäröivä kulttuuri on avoin ja hyväksyvä erilaisille kulttuuriryhmille (Alitolppa-Niitamo 1994, 32).

Marginalisaatio on sopeutumiselle epäsuotuisin vaihtoehto, kun taas assimilaatio ja seperaatio sijoittuvat näiden ääripäiden väliin (Berry et al 1987).

Liebkindin (1995) mukaan akkulturaatioasenteilla on vaikutusta akkulturaatioon, mutta prosessi voi toimia myös toisinpäin: akkulturaatioasteella on vaikutusta akkulturaatioasenteisiin. Ensin akkulturaatioprosessissa perhe voi haluta sulautumista
(assimilaatio), mutta myöhemmin asenteet kääntyvät integraation suuntaa. Separaatio-asenteen on mahdollista erilaisten akkulturaatiokokemusten myötä muuttua integraatioasenteeksi. (Liebkind 1995, 21-43.)

Kaikki yksilöt eivät akkulturoidu samassa tahdissa. Saman yksilönkin kohdalla akkulturaatio voi edetä eri tahtia eri elämänalueilla. Ikä ja sukupuoli vaikuttavat paljon akkulturaatioon.

<< edellinen | seuraava >>