Opetus
Maahanmuuttajaoppilaat
suomalaisessa peruskoulussa
<<
edellinen | seuraava
>>
1.2. Erilaiset maahanmuuttajaoppijat koulussa
Koulussa maahanmuuttajalapsi kohtaa uuden kulttuurin, uuden
kielen, uudet käyttäytymissäännöt
ja uuden opetustyylin. Opettajan ja oppilaan suhde voi olla
erilainen kuin hänen kotimaassaan. Päivittäin
hän saattaa miettiä omaa käyttäytymistään
ja toisten arvaamattomalta tuntuvaa käyttäytymistä.
Samoin suomalaisesta opettajasta ja luokkatovereista maahanmuuttajalapsen
käyttäytyminen voi tuntua selittämättömältä.
(Kosonen 1994, 192; Peltonen 1998, 10.) Turvallisuuden kaipuu
on yksi maahanmuuttajaoppilaan tyypillisimmistä piirteistä.
Kun kaikki on ympärillä muuttunut , haetaan jotain
pysyvää ja turvallista. Oma opettaja on monelle
lapselle se henkilö, josta hän hakee tukea. (Peltonen
1998,11.)
Maahanmuuttajaoppilaiden henkinen hyvinvointi ja integroituminen
kouluun koskettaa lasten ja perheiden lisäksi useampaa
suomalaista opettajaa ja luokkatoveria. Maahanmuuttaja- oppilaat
tuovat konkreettista kansainvälisyyttä Suomeen.
Lisäksi heidän kulttuurinsa, kielensä, tapansa
ja kokemuksensa omasta maastaan voivat olla elävöittämässä
suomalaista opetusta ja myös hälventämässä
turhia ennakkoluuloja muita etnisiä ryhmiä kohtaan.
Viime
vuosina maahanmuuttajamäärät ovat lisääntyneet
samalla kun koulun taloudellisia resursseja on vähennetty,
luokkakokoja suurennettu ja tukiopetusta vähennetty.
Maahanmuuttajaoppilaat saattavat tulla luokkiin suoraan ulkomailta
ja nämä suomen kieltä taitamattomat lapset
aiheuttavat opettajille painetta resurssien vähetessä
ja ryhmäkokojen kasvaessa. Toisaalta maahanmuuttajaoppilaat
voivat tulla kouluun päiväkodista, valmistavasta
luokasta tai muista kouluista eri paikkakunnilta. Mitä
aikaisemmin koulu saa tiedon maahanmuuttajaoppilaan tulosta
kouluun, sen parempi. Tällöin koululle jää
enemmän aikaa erityisten opetusjärjestelyjen suunnitteluun
ja materiaalin sekä mahdollisen koulutuksen hankintaan.
Kouluilla olisi hyvä olla valmiina uusia maahanmuuttajaoppilaita
varten lomake, missä selvitetään muun muassa
maahanmuuttajaoppilaan henkilötiedot, äidinkieli,
kansallisuus, kielitaito, uskonto, terveydentila, perhesuhteet
ja aikaisempi oppimishistoria. (Koppinen 1999, 73.) Lomakkeen
avulla opettajat saavat tietoa monikulttuurisen oppilaan taustaan
ja elämänmuotoon liittyvistä tekijöistä,
jotka joko auttavat tai vaikeuttavat koulumenestystä.
Lisäksi opettaja pystyy lomakkeen perusteella kartoittamaan
uuden koulutulokkaan osaamisalueet, joita hän asiantuntevasti
käyttää oppimisen perustana ja oppilaan itsetunnon
vahvistajana. Maahanmuuttajaoppilaan erityisosaamisen löytäminen,
esilletuonti ja arvostaminen voivat osaltaan ehkäistä
heidän syrjäytymistään. (Kosonen 1994,
193; Rekola 1994, 6; Helsingin kaupungin opetusvirasto 1999;Talib
2002, 121.)
Liisa Kosonen (2002) on laatinut kuusiportaisen jaottelun
maahanmuuttajaoppilaiden voimavaroista ja tarpeista. Ensimmäiseksi
voidaan erottaa osaavien oppilaiden ryhmä, joilla on
hyvä pohjakoulutus ja opiskelumotivaatio. Toisena voidaan
erottaa osaamiseen pyrkivät oppilaat, jotka ovat motivoituneita,
mutta heillä on huono pohjakoulutus. Kotiin eristäytyvillä
lapsilla ei ole motivaatiota opiskeluun ja he ovat usein masentuneita.
Jengiytyvät nuoret taas hakevat sosiaalista hyväksymistä.
Heillä on heikko koulutus, eivätkä he ole motivoituneita
koulunkäynnistä. Lisäksi hän erottaa vielä
yksin ilman perhettä tulleet sekä etnisen yhteisön
hylkäämät kyseenalaistajat. Kouluun tulevilla
maahanmuuttajaoppilailla voi siis olla kaikilla erilainen
pohjakoulutus ja motivaatio. Tämän takia maahanmuuttajaoppilaiden
avuksi on luotava mahdollisimman kattava tukiverkosto. (Kosonen
2002,150.)
Nämä
eritasoiset maahanmuuttajaoppilaat saattavat kouluun tullessaan
olla kotoutumiskriisissä, jonka aiheuttaa muutto uuteen
maahan ja kulttuuriin. Tämä kotoutumiskriisi jakaantuu
neljään eri vaiheeseen ja kestää noin
viisi vuotta. Sopeutumisen ensimmäinen vaihe kuherruskuukausi
eli "honeymoon" on täynnä kokemusta ihanasta
uuden kulttuurin erilaisuudesta ja turvallisuudesta. Seuraava
shokkivaihe kehittyy vähitellen. Ulkoisesti ihmiset näyttävät
rauhallisilta, mutta sisällä he alkavat tuntea itsensä
surulliseksi ja masentuneiksi. Reaktiovaiheessa heille paljastuu
todellisuus ja he ryhtyvät käsittelemään
sitä. Tässä vaiheessa ihmiset kokevat aggressiivisuutta,
vihamielisyyttä, toivottomuutta ja pettymystä uuteen
maahansa. Tällöin herää ajatus paluusta
entiseen maahan. Varsinkin lapsissa ja nuorissa vaihe purkautuu
voimakkaana aggressiivisina tunteina, jotka saattavat aiheuttaa
ongelmia koulussa, erityisesti huonona käyttäytymisenä
tai haluttomuutena opiskella. Lopulta seesteisyysvaiheessa
maahanmuuttajat pystyvät hyväksymään elämäntilansa
ja alkavat taas nähdä myönteisiä asioita
uudessa kulttuurissa. Maahanmuuttokriisi eroaa muista ihmisen
kriiseistä siinä, että se kestää
huomattavasti kauemmin kuin muut kriisit, erityisesti reaktiovaihe
on pitempi. (Pollari 1999, 155-156.)
Lasten oman äidinkielen opetusta pidetään
tärkeänä. Sen todetaan olevan ajattelun, itseilmaisun,
viestinnän, sosiaalisten suhteiden ja maailmankuvan muodostumisen
sekä kulttuurin siirron kehittämisen väline.
(Peruskoulun opetussuunnitelma 1994, 44.) Maahanmuuttajien
oman äidinkielen opetuksen yksi tärkeimmistä
tehtävistä on myös toimia toisen kielen pohjana
(Nguyen 1994,31;Lind 1999, 97-98.) Vuoden 1993 valtakunnallisten
opetussuunnitelman perusteiden pohjalta määriteltiin
koulun keskeisimmiksi arvoiksi kansainvälisyys, suvaitsevaisuus
ja erilaisuuden hyväksyminen. Koulun tulee huolehti lasten
oman äidinkielen ja identiteetin säilymisestä
sekä järjestää maahanmuuttajaoppilaille
tasa-arvoiset koulutusmahdollisuudet. Uusi perusopetuslaki
( 628/1999 ) asettaa maahanmuuttajalapset samanarvoisiksi
suomen kansalaisten kanssa. Heillä on oikeus saada suomen
kielen opetusta eri tukimuotoineen niin, että he saavuttavat
suomen kielessä toimivan kaksikielisyyden tason. Valitettavasti
käytäntö ja periaatteet ovat opetusalallakin
kaukana toisistaan (Kosonen 1994, 219).
<<
edellinen | seuraava
>>
|