Kodin ja koulun yhteistyö Oppilaan itsearviointi ja kehityskeskustelut Turun normaalikoulussa

<< edellinen

Oppilailta pyydettiin myös perusteluja kehityskeskustelujen määrälliselle tarpeelle. Maahanmuuttajanuorten perustelut seuraavassa:

• kaksi kertaa vuodessa: vuoden keskellä ennen joululomaa ja lukuvuoden lopussa. Siinä voisi katsoa miten sinä kehityt (p,m,h)
• kerran vuodessa: en voi sanoa, ettei koskaan (t,m,h)
• kaksi kertaa vuodessa: no… kehityskeskustelu on tosi tärkeää elämässä ja mun mielestä 3 kertaakin käy, se auttaa elämässä tosi paljon (t,m,h)
• tarvittaessa: koska se on ihan turha vaiva vanhemmille ( mutta jos näyttää siltä et oppilaalla menee tosi huonosti siitä voi sopia) (p,m,h/t)
• tarvittaessa: jos joku opettaja tai oppilas luulee/ tietää, että tarvitsee kehityskeskustelua - silloin vois itse sopia keskenään (t,m,h)
• kaksi kertaa vuodessa: jokaisella opiskelukaudella on kiva tietää, miten opiskelu on sujunut. Jos syntyy ongelmia niin siitä voi sopia erikseen (t,m,k)
• kerran vuodessa: ei ole mitään järkee pitää niitä joka päivä (p,m,h)
• tarvittaessa: koska minun vanhemmille ei aina sovi aika (p,m,t)
• kaksi kertaa vuodessa: ei ihminen vuodessa niin usein muutu (t,m,t)
• tarvittaessa: sellaista ei välttämättä tarvita, kun taas joskus tarvitaan, että vanhemmat tietävät mitä koulussa tehdään (p,m,t)
• kaksi kertaa vuodessa: koska sitten voi nostaa keskiarvoa. Kehityskeskustelu auttoi minua tosi paljon. Kiitos!!! (p,m,t)
• tarvittaessa: koska jotkut tarvitsee ja jotkut ei (p,m,h)
• tarvittaessa: jos tarvii apua koulunkäynnissä, niin tietää että voi luottaa kehityskeskusteluun (t,m,h)

Kuviossa 6 näkyy maahanmuuttajanuorten käsitys kehityskeskustelujen määrällisestä tarpeesta ja kuviossa 7 on suomalaisten nuorten käsitys kehityskeskustelujen määrällisestä tarpeesta.

Kuvio 6. Maahanmuuttajanuorten käsitys kehityskeskustelujen tarpeesta

Kuvio 7. Suomalaisten nuorten käsitys kehityskeskustelujen tarpeesta

Kehityskeskustelun tarpeeseen suomalaiset nuoret ja maahanmuuttajanuoret suhtautuvat hiukan eri tavalla.

Kun suomalaisista nuorista 45,2 % koki tarvitsevansa kehityskeskusteluja kerran tai kaksi vuodessa niin maahanmuuttajanuorten vastaava prosenttiosuus oli 51,5 %. Onkin varsin ymmärrettävää, että maahanmuuttajanuoret ja myös heidän perheensä kaipaavat enemmän henkilökohtaista kontaktia kouluun ja myöskin mahdollisuutta keskustella juuri oman lapsen opiskelusta. Kaikista oppilaista varsin pieni joukko, yhteensä vain 15 oppilasta 159:stä oppilaasta ilmoitti, ettei halua kehityskeskusteluja ollenkaan. Oppilaista 6 oli tyttöjä ja 9 poikia ja joukossa oli yksi maahanmuuttaja.

Oppilaat saivat vielä halutessaan esittää muita kommentteja kyselylomakkeeseen ja maahanmuuttajanuorten kommentit olivat seuraavia:

• lopussa piti allekirjoittaa tavoitteet mitkä opettaja määräsi vaikka sanoin etten halua asettaa mitään tavoitteita. Opettaja keksi mulle tavoitteet, mitkä oli sit pakko allekirjoittaa vaikken edes aio yrittää saavuttaa niitä tavoitteita. (t,m,t/v)
• kehityskeskustelusta paljon kiitoksia luokanvalvojalle. (t,m,h)
• lupasin opettajalle eräitä asioita (p,m,t)
• kehityskeskustelu oli tosi hyödyllinen ja tahtoisin että niitä olisi enemmän vuodessa, tämä oli ensimmäinen kehityskeskustelu ja se teki ison vaikutuksen minuun. (p,m,t)
• itsearviointi on ihan hyvä. Saa itse arvioida työskentelemisensä ja opettaja näkee sen. (t,m,t)

Kommentit ovat kaiken kaikkiaan myönteisiä ja osittavat, että opettajan ja oppilaan yhteistyö kehityskeskusteluissa on sujunut. Yhden oppilaan kohdalla vuorovaikutus luokanvalvojan kanssa ei kuitenkaan ole sujunut kehityskeskustelussa. Toisaalta voi tietysti ajatella, että vain yhden kohdalla epäonnistuttiin. Oma käsitykseni kuitenkin on, että yksikin epäonnistuminen pitäisi johtaa pohdintaan siitä, mikä meni pieleen. Kyseinen oppilas on siis ilmoittanut:

• lopussa piti allekirjoittaa tavoitteet, mitkä opettaja määräsi, vaikka sanoin etten halua asettaa tavoitteita. Opettaja keksi mulle tavoitteet, mitkä oli sitte pakko allekirjoittaa, vaikken edes aio yrittää saavuttaa niitä tavoitteita.
• Ei niistä mulle ollu mitään hyötyä, koska se ei vaikuta kuitenkaan mitenkään mun koulunkäyntiin.

Edellä olevien mainintojen pohjalta voi ajatella, että oppilaan ja luokanvalvojan välit ovat jo alun alkaen epäluottamukselliset tai sitten keskustelu on johtanut ristiriitoihin. Jos arvioin tilannetta oppilaan kommenttien pohjalta, mikä ei välttämättä anna objektiivista kuvaa kokonaistilanteesta, tullen seuraaviin johtopäätöksiin:

• Keskustelu ei ole ollut vuorovaikutteinen ja luottamuksellinen
• Opettaja ei ole ymmärtänyt rooliaan ohjaajana, vaan on johtopäätösten teon yhteydessä pistänyt omat näkemyksensä oppilaan tavoitteeksi.
• Oppilas ei ole sitoutunut keskustelemaan omasta opiskelustaan eikä ainakaan asettamaan tavoitteita itselleen.

Sitoutumattomuuden takana saattaa myös olla pelko omien kykyjen riittämättömyydestä. Näitä pelkoja kehityskeskustelussa voi kohdata ja käsitellä vain kohtaamalla yksilö, kuten Peavy sanoo.(Peavy, R.V. Sociodynamic counseling,1997)

Lähteet

• Hongisto A. 2002. Kehityskeskustelu - oppimisen ja arvioinnin dialogia. Lisensiaatin tutkielma. Turun yliopisto. Kasvatustieteen laitos.
• Peavy, R. V. 1997. Sociodynamic counceling. Canada: Trafford Publishing.
  

<< edellinen