Opetus Suomi toisena kielenä -opetuksen kehittämispäivät

<< edellinen | seuraava >>

Puhetta puheesta – puhumisen opettaminen ja S2

Anu-Mari Janhonen

(tutkija Tuija Lehtonen, Jyväskylän yliopisto, 10.10.2006)

Tuija Lehtonen puolustaa puhumisen asemaa S2-opetuksessa. Hänen mielestään koulussa on liikaa kirjoittamista puhumisen kustannuksella. Puhuminen on tehokas keino oppia; harjoittaahan se kaikkia kielen osa-alueita. Kun opettaja miettii puheviestinnän opetussisältöä, hänen tulisi ottaa lähtökohdaksi oppijan tarpeet: missä oppija liikkuu, keitä tapaa ja mitä puhuu. Näiden tietojen perusteella opettaja kykenisi valitsemaan sellaiset suullisen viestinnän harjoitukset oppilaalle, että ne tukisivat hänen arkea.

Puhumisen osataidot ovat ymmärrettävyys, ääntäminen, sujuvuus sekä sanasto ja rakenteet. Ne kehittyvät vuorovaikutuksessa. Ymmärrettävyys tarkoittaa sitä, miten hyvin tai huonosti kuulija ymmärtää puhetta. Se ei kuitenkaan tarkoita kieliopillista oikeellisuutta. Ymmärrettävyyttä heikentävät esim. huono artikulointi, puheen epälooginen rakenne ja monotonisuus.

Lehtonen korostaa puhumisessa ääntämisen ja intonaation merkitystä. Hänen mielestään ääntäminen pitäisi ottaa opetukseen heti alkuvaiheessa. Kun oppija oppii oikean sanapainon, äänteen keston oppiminen helpottuu. Lausepainon harjoittelu on myös tärkeää, sillä se antaa esim. vinkkejä kuulijalle puheenvuoron vaihtumisesta. Yksittäisten äänteiden laatua ja äänteen paikan harjoittelua voidaan harjoitella tunnustelemalla suuta tai peilin avulla. Ääntämistä arvioidaan usein sen mukaan, miten paljon se vaikuttaa ymmärrettävyyteen ja vaatii kuulijalta totuttelua.

Puheen sujuvuudella tarkoitetaan kykyä tuottaa puhetta helpontuntuisesti ja luonnollisella nopeudella. Opetuksessa on hyvä kiinnittää huomio sellaiseen epäsujuvuuteen, joka johtuu kielen hallinnan puutteista kuten sanastosta tai lauserakenteen hakemisesta. Sujuvuutta voidaan harjoittaa antamalla oppilaalle mahdollisuus puhua runsaasti, jolloin puhuminen automatisoituu. Sujuvuutta lisääviä harjoituksia ovat esim. reagointiharjoitukset ja aikarajoitetehtävät, joilla haetaan strategioita yllättäviin tilanteisiin sekä kulttuurista tietoa; eri kulttuureissa toimitaan ja puhutaan eri tilanteissa eri normein. Tilanteiden lukemista, ennakointia ja oikein reagointia voi harjoitella havainnoimalla ja analysoimalla elävän elämän kielellistä ainesta ja tekemällä siitä valmiita dialogimalleja, sillä oppikirjoissa dialogit ovat usein liian täydellisiä. Puheharjoituksia on hyvä teettää yksin, pareittain ja ryhmissä niin, että mukaan otetaan epävirallisen ja virallisen koodin harjoittelua.

Puheessa sanaston riittävyyttä ja tarkkuutta tarkastellaan suhteessa tehtävään. Rakenteiden suhteen keskeisintä on muistaa, että puhutun kielen rakenne eroaa kirjoitetun kielen rakenteista! Oppija on saatava tietoiseksi näistä eroista. Rakenteisiin kuuluvat sekä muoto- että lauseoppi. Sanaston ja rakenteen osalta on hyvä kiinnittää huomiota ennen kaikkea viestivyyteen ja ilmausten luontevuuteen.

Nämä edellä mainitut puhumisen osataidot vaikuttavat viestintään ja vuorovaikutukseen. Muita vaikuttavia asioita ovat puheenvuoron vaihtamis- ja yhteistyöstrategiat, tarkennuksen pyytäminen, joustavuus, johdonmukaisuus, aiheen kehittely, täsmällisyys, sosiolingvistinen kompetenssi sekä kielitaidon yleinen laajuus.

Lopuksi Lehtonen huomauttaa, että ei ole olemassa oikeaa suomalaista puhetta, vaan on olemassa useita erilaisia tapoja puhua. Toisaalta opettajille on yleistä sujuvan puhujan harha. Mutta olipa oppija sujuva tai vähemmän sujuva puhuja, tärkeintä on aina se, että hänen viestinsä välittyy. Tässä viestin välittymisessä ovat hyödyllisiä myös nonverbaaliset strategiat.

<< edellinen | seuraava >>