Moped
Lomakkeet
Opetus
Koulun arki
Terveys
Oppilashuolto
Koti ja koulu
Kulttuurit
Materiaalit
Kalenteri
Sivuinfo
Haku
 

Alkuun Materiaalit O'Zoni

<< edellinen | seuraava >>

Ihminen muuttaa ympäristöä

Ihmisen taloudessa aine kiertää huonosti

Ihmiset saavat energiaa erilaisista voimalaitoksista. Tässä voimalaitoksessa poltetaan hiiltä, jotta saadaan sähköä ja lämmintä vettä. Suurin osa kaupungin energiasta saadaan hiilestä ja muista uusiutumattomista raaka-aineista. Ihmiset tarvitsevat yhä enemmän energiaa talojensa lämmittämiseen, itsensä ja tavaroiden liikuttamiseen sekä monenlaisten koneiden ja laitteiden käyttämiseen.

Kaupungin ihmiset tarvitsevat yhä enemmän ruokaa, metalleja, puuta, öljyä ja muita raaka-aineita. Esimerkiksi muovin tekemiseen tarvitaan maaöljyä. Öljy tuodaan Suomeen tuhansien kilometrien päästä. Maaöljy on uusiutumaton raaka-aine. Se loppuu joskus.

Muovipussi ja monet muut ihmisen jätteet ovat pysyviä. Ne eivät maadu tai maatuvat hyvin hitaasti. Ihmisen jätteet ovat joskus myös myrkyllisiä. Esimerkiksi monet pesuaineet ovat vaarallisia kasveille ja eläimille, jos niitä päästetään luontoon. Ihminen panee monet jätteensä väärään paikkaan luonnossa. Kuljetamme paljon ruoanjätteitä sekajätteen mukana kaatopaikalle. Siellä ne mätänevät muun jätteen puristuksessa, vaikka niiden pitäisi maatua. Ruoanjätteen oikea paikka on kompostori, ei kaatopaikan sekajätekasa.

Ihminen käyttää paljon raaka-aineita. Suurin osa jätteistä viedään kaatopaikalle tai poltetaan. Ihmisen taloudessa aine siis kiertää huonosti. Ihmisen talous muistuttaa putkea metsistä, pelloilta ja kaivoksesta kaatopaikalle, ilmaan, järviin ja mereen.

Ihminen on huomannut, että syntyy ongelmia, kun aine ei kierrä. Siksi jätteitä yritetään käyttää uudelleen – tyhjät pullot voi pestä ja täyttää uudelleen tehtaassa. Jos uudelleen käyttäminen ei onnistu, jätteitä voi kierrättää – vanhat lasiastiat voi sulattaa ja niistä voi tehdä uusia lasiastioita. Ihminen käyttää kuitenkin hyödyksi vain pienen osan jätteistään.

Tehtäviä:

  1.  Mitä raaka-aineita sinä tarvitset juuri nyt? Piirrä tai kirjoita!
  2. Mistä nämä raaka-aineet ovat peräisin?
  3. Mitä jätteitä olet tuottanut tämän päivän aikana? Piirrä tai kirjoita!
  4. Mitkä näistä jätteistä käytetään uudestaan raaka-aineina?
  5. Mihin olet tarvinnut energiaa tänään? Mistä olet saanut energiaa?

<< edellinen | seuraava >>

© Ville Stambej 2007, piirros 1 ja 2 Nataša Stambej, piirros 3 Daniel Forsman