|
Opetus (MOKU-hanke)

Valmistavan opetuksen opettajan tietopaketti (2011)
Heli Liski, Pia Valonen & Marjaana Ylönen
Tietopaketin suunnittelu käynnistyi keväällä 2008. Samanaikaisesti myös perusopetukseen valmistavan opetuksen oppilasmäärä Turussa kaksinkertaistui, uusia ryhmiä perustettiin ja opettajia palkattiin lisää. Heidän työhön perehdyttämisensä oli suurimmaksi osaksi suullista ja tarve tiedon välittämiseen myös muilla tavoin alkoi olla välttämätöntä. Silloinen monikulttuurisen opetuksen suunnittelija Johanna Järvinen Turun opetustoimessa ehdotti perehdyttämiskansion laatimista osana Opetushallituksen rahoittamaa Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisössä (MOKU) -kehittämistoimintaa.
Työryhmä alkoi työstää perehdyttämiskansioita, jolle muodostui rakenne, joka pyrkii seuraamaan vaiheittain valmistavan opetuksen kulkua aina alkuhaastattelusta oppilaan siirtymiseen perusopetukseen. Työn edetessä huomasimme, ettei pelkkä työhön perehdyttäminen enää riittänyt kansion sisällöksi, sillä yhä useammin valmistavassa opetuksessa on oppilaita, jotka tarvitsevat esimerkiksi erilaisia tukitoimia. Tällöin nimi muuttui Valmistavan opetuksen opettajan tietopaketiksi.
Koko ajan työryhmälle oli tärkeää, että tietopaketti on linjassa valtakunnallisten valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaperusteiden, kunnallisen opetussuunnitelman sekä Turun kaupungin opetustoimen monikulttuurisuustaitojen ja globaalikasvatuksen kehittämissuunnitelman kanssa. Yhdessä näiden asiakirjojen kanssa tietopaketti antaa melko kattavan kuvan valmistavasta opetuksesta. Näin tietopaketti ei jää irralliseksi ”niksikokoelmaksi” vaan tarjoaa päivitettävissä olevaa tietoa ja pohdintaa valmistavan opettajan työhön. Sivuilta löytyvät tärkeimmät yhteistyökumppanit, yhteystietoja ja linkkejä. Paketin ohessa myös kaikki valmistavan opetuksen lomakkeet uudistettiin ja tallennettiin Turun hallinnon verkkoon NeTkuun (intranet).
Valmistavan opetuksen opettajan tietopaketti sisältää paljon asioita, joita opettaja kohtaa työssään. Tietopaketti on suunniteltu antamaan nopeasti vastauksia arkirutiineihin ja pulmatilanteisiin opetuksessa. Valmistavan opetuksen opettajan työnkuva on varsin yllätyksellinen, joten materiaali ei voi sisältää vastauksia kaikkiin kysymyksiin. Se on ensisijaisesti tarkoitettu Turun kaupungin valmistavan opetuksen opettajan apuvälineeksi ja sisältää siksi paikallista ja pikkutarkkaakin ohjeistusta. Tietopaketti on kuitenkin Netkun (intranet) lisäksi vapaasti kaikkien hyödynnettävissä www.moped.fi-sivustossa.
1 Johdanto
2 Yhteistyö kodin ja koulun välillä - heti hoidettavat asiat
2.1 Turun seudun tulkkikeskus
2.2 Lääkärintarkastus
3 Alkupalaveri ja muut tapaamiset
3.1 Alkupalaveri
3.1.1 Koulukuljetukset
3.2 Oppilaan oman opinto-ohjelman laatiminen
3.3 Päätöspalaveri
4 Lukujärjestys ja opetusjärjestelyt
4.1 Oppilaslista
4.2 Opintoretket
4.3 Ryhmäbussikortti ja kaupungin pikkubussi
5 Koulunkäyntiavustajat
6 Integrointi
7 Tukitoimet (päivitettävänä)
7.1 Yleinen tuki ja jatkoajan hakeminen
7.1.1 Tukiopetus
7.1.2 Oppilashuolto: oppilashuoltoryhmä, koulupsykologi ja terveydenhoitaja, kuraattori ja opinto-ohjaus
7.1.3 Osa-aikainen erityisopetus
7.1.4 Konsultaatioapu
7.2 Tehostettu tuki
7.3 Erityinen tuki
7.4 Muut tukipalvelut
8 Yhteistyötahot ja -henkilöt
8.1 Muut valmistavat ryhmät
8.1.1 VALMO- ryhmien puhelinnumerot
8.2 Yhdysopettaja
8.3 Monikulttuurinen suunnittelija
8.4 Ulkomaalaistoimisto
8.5 Vastaanottokeskus (VOK)
8.5.1 Ryhmäkoti
8.6 Omakieliset opettajat (OMO)
8.7 Suomi toisena kielenä- opettajat (S2)
8.8 Oman äidinkielen opettajat (MAI)
8.9 Maahanmuuttajien tuettu opetus (MATU)
9 Arviointi
10 Nivelvaihe ja siirto
10.1 Perusopetus
10.2 Vieraskieliset nuoret (VNO)
10.3 Perusopetuksen johdanto-opinnot (POJO)
10.4 Ammatillinen valmistava opetus (VALMA)
11 Oppimateriaalit
11.1 Verkkomateriaalit
Liiteluettelo
Tulostettava paketti (PDF)
Lisätty 17.3.2011
|