Kulttuurit

Toiveita, muutoksia ja konflikteja

Sopeutumisprosessit maahanmuuttajaperheissä

Luentomuistio

Akkulturaatio tarkoittaa sopeutumista, jolloin kaksi erillään ollutta kulttuuria kohtaavat ja sekoittuvat toisiinsa.

Akkulturaation muotoja ovat:

• assimilaatio eli sulautuminen valtakulttuuriin (ei ole hyvä maahanmuuttajan kannalta)
• marginalisoituminen eli vaikeus löytää kosketuspintaa kummastakaan, etnisestä tai valtakulttuurista (syrjäytymisen mahdollisuus, ei viitekehystä)
• segregoituminen eli oman kulttuurin merkitys suurin, vaikeus päästä mukaan valtakulttuuriin

Paras vaihtoehto on integroituminen eli kotoutuminen.

Akkulturaation segmentoitumisella tarkoitetaan etnisten ryhmien välisiä eroja, jotka näkyvät esim. seuraavilla mittareilla:

• työllistyminen, työttömyysprosentti
• erot koulumenestyksessä

Etnisten ryhmien sisäiset erot osoittavat, että kulttuuri yksin ei riitä selittämään segmentoitumisen syitä.

Ihmiset muuttavat parantaakseen elämäänsä (poliittiset oikeudet, ihmisoikeudet, taloudelliset seikat, koulutuksen tasa-arvoinen saatavuus). Lapsiin kohdistuu paljon odotuksia, koska aikuiset ovat menettäneet muuttaessaan paljon, eivätkä saavuta uudessa kulttuurissa samaa asemaa , joka heillä on ollut ennen. Perhe on lapsen tärkein kehitysympäristö, perheen tuki on tärkeä.

Maahanmuutto on valtava sosiokulttuurinen muutos, johon liittyy aina stressiä. Hallinta muuttuu eivätkä samat lait, normit tai totutut toimintamallit päde kuin ennen. Tästä seuraa ahdistusta ja hämmennystä. Lapset odottavat myös, että vanhemmat pärjäävät. Roolit saattavat kuitenkin muuttua perheessä. Kenellä on hallinnantunne uudessa ympäristössä? Kielitaidon oppimisella on suuri merkitys.

Mitä pääomaa perheellä ja yksilöllä on käytettävissä akkulturaatioprosessissa? Kontaktipintaa haetaan vastaanottavassa yhteiskunnassa. Lasten kohdalla se onnistuu usein helpommin, koska he menevät päivähoitoon ja kouluun, mutta aikuiset, etenkin kouluttamattomat tai vähän koulutetut, jäävät usein tyhjän päälle.

Sukupuoliroolien muutos voi olla suuri, kun siirrytään länsimaiseen kulttuuriin. Sosiaaliset odotukset ovat voimakkaat ja voivat olla ristiriitaiset esim. etnisen yhteisön ja valtakulttuurin välillä.. Etninen yhteisö antaa ohjeita, malleja ja normeja, kuten valtayhteisökin. Diasporinen yhteisö on kotimaakeskeinen yhteisö, jonka jäsenet pitävät paljon yhteyttä kotimaahansa ja ainakin alussa paluun ajatus elää vahvana. Naisen rooli kasvattajana ja kulttuurinsa kantajana on tärkeä, siksi naista myös usein kotrolloidaan. Nainen ei saa ottaa liikaa vapauksia uudessa kulttuurissa. Avioliitto on naiselle tärkeä ja useissa kulttuureissa hänen odotetaan olevan koskematon, koska perheen kunnia voi osittain perustua tähän naisten ja tyttöjen puhtauteen.

Sukupolvien väliset roolit muuttuvat. Esim. länsimaisessa kulttuurissa keskustellaan keskimäärin enemmän lasten ja nuorten kanssa ja heitä kuunnellaan tasa-arvoisina mielipiteen esittäjinä.Traditionaalisessa kulttuurissa vanhempien odotetaan olevan ehdottomia auktoriteetteja.Maahanmuuttajalapset saavuttavat nopeammin kontaktipintaa perheen ulkopuolella kuin vanhemmat. Kielen oppiminen käy nopeammin ja helpommin. Aikuiset tarvitsevat tulkkipalveluja pitempään. Kun aikuiset menettävät auktoriteettiasemaansa, kuka huolehtii lapsista? Lapset joutuvat usein huolehtijan asemaan ja vastaavat perheen asioiden hoidosta. Nuoret haluavat toimia valtakulttuurin mukaan eivätkä vanhemmat halua sitä. Tästä seuraa monenlaisia ongelmia perheissä. (Ks. HS 10.2.2002 mielipidekirjoitus)

Myös perhedynamiikka on altis muutoksille; miten eritahtinen akkulturaatioprosessi vaikuttaa perheen elämään?

Anne Alitolppa-Niitamo, Väestöliitto

Luento Opetushallituksen "Terve itsetunto - maahanmuuttajalapset ja -nuoret" -koulutuspäivässä 7.2.2002.

Yhteenvedon laatinut Päivi Luoma, Lausteen koulu