Luetun ymmärtäminen

Lue teksti huolellisesti ja vastaa sen jälkeen kysymyksiin.

On joulupäivä. Äiti oli kirkkomatkalla käynyt naapurissa soittamassa telefoonilla kirkonkylään. Diakoni on luvannut tulla katsomaan minua. Kauan odottamani joulu on mennyt kohdaltani sivu suun. En ollut syönyt sianlihakinkkua enkä maistanut lipeäkalaa, isä ja Lassi olivat käyneet ilman minua kuusenhakumatkalla. Olin maannut vällyjeni alla, kun muut perheenjäsenet olivat käyneet joulusaunassa. Edes kuusen tai katajaköynnösten tuoksu ei tänä vuonna tuntunut miltään, koska hajuaistini oli tipotiessään.
Oli sentään joululahja. Minun oli noustava istumaan, jotta näin sänkyni vierelle asetellun laatikon. Laatikossa komeilivat upouudet hiihtokenkäni. Ne olivat ruskeaa hienoa nahkaa, eivät rumaa rasvanahkaa. Kaksi vuotta olin odottanut uusia kenkiä ja vihdoin ne komeilivat laatikossa. Olisin heti halunnut lähteä kokeilemaan kenkiä, mutta voimat olivat niin lopussa, että jouduin tyytymään kenkien katselemiseen.