Matkalla Rio de Janeirossa, Brasiliassa city.gif

Aukkotehtävä

Kuuntele ja täytä puuttuva sana.
Lokakuu oli Suomessa puolessavälissä, kun Kuuntele ja kirjoita sinivalkoisen koneen sisään. Kuuntele ja kirjoita pysähdys lennolla Suomesta ulkomaille tulisi olemaan Tukholma. Tätä matkaa oli odotettu pitkään ja nyt olisi edessä 20 tunnin lento, kunnes olisimme perillä Rio de Janeirossa, Brasilian Kuuntele ja kirjoita . Tukholmaan vievä kone oli täynnä, mutta saimme kuin saimmekin Kuuntele ja kirjoita istumapaikat. Lennon aikana Kuuntele ja kirjoita pieni välipala, ja ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo Kuuntele ja kirjoita Arlandan kansainväliselle lentokentälle. Tukholmassa osa matkustajista lähti pois koneesta ja tilalle tuli uusia matkustajia. Kone nimittäin jatkoi kohti Espanjan pääkaupunkia, Madridia. Mielikuvat lämpöisestä Espanjasta häipyivät, kun saavuimme Kuuntele ja kirjoita Madridiin. Vettä satoi kaatamalla ja lämpötila oli sama kuin Suomesta lähdettäessä, noin +10 astetta. Madridin Kuuntele ja kirjoita odottelimme seuraavaa lentoa neljä tuntia penkeillä nukkuen. Oli aivan hiljaista, sillä Espanjassa oli yö. Koneemme Rio de Janeiroon lähtisi vasta aamulla, joten meillä oli runsaasti aikaa. Monen tunnin torkkumisen jälkeen astuimme isoon Iberian koneeseen ja lähdimme Kuuntele ja kirjoita Atlantin valtamerta.


LUE NYT KOKO TEKSTI ÄÄNEEN.